Mystinen tuhannen ja yhden yön Marrakesh

Ihastuin intohimoisesti Marokon Marrakeshiin, sen vastakohtiin ja mystiseen tuhannen ja yhden yön tunnelmaan. Marrakeshissä tunsin oloni oman elämäni Aladdiniksi sen kapeilla kujilla taikalamppujen, lentävien mattojen ja käärmeenlumoojien keskellä seikkaillessa.
Marrakesh herättää voimakkaita tunteita ja hivelee kaikkia aisteja. Ei, oikeammin sanottuna Marrakesh hyökkää päin kaikkia aisteja. Marrakech on kuin kaunis kaaos, samaan aikaan upea ja uuvuttava.
Marrakesh tempaa mukaansa ja vaatii kaiken huomion. Sillä jos antaa keskittymiskyvyn herpaantua, voi jäädä hevoskärryjen tai mopon alle tai vähintään eksyä lopullisesti kujien labyrinttiin. Elämää sykkivä Marrakesh ei päästä matkailijaa helpolla, ja siihen siinä rakastuin.
Marrakeshiä värittävät lohenpunaiset rakennukset, ja se tunnetaankin Marokon punaisena kaupunkina. Ihmisiä on suurin piirtein miljoona – tarkkaa väkilukua on vaikea tietää nomadiväestön vuoksi.
Marrakeshin palmukeitaan takaa kohoavat lumihuippuiset Atlasvuoret ovat epätodellinen näky. Jostain kaikuu minareetin rukouskutsu, ja ilmassa leijailee mausteiden, nahkatuotteiden, eteeristen öljyjen, dieselin ja taginepadan aromit. Teitä reunustavat appelsiini- ja palmupuut ja liikenne on ihmeellinen aasien, hevoskärryjen, ihmisten ja autojen järjestelmällinen kaaos. Ei tosin aina niin järjestelmällinen, sillä ensimmäisenä päivänä taksimme kolaroi risteyksessä.
Marrakesh on vastakohtien kaupunki
Marrakesh on modernin kaupunginosan uutuuttaan kiiltäviä katuja ja tarkkaan trimmattuja pensaita ja puutarhoja, ja toisaalta se on yli tuhat vuotta vanhan medinan eli vanhakaupungin hälinää ja soukien eli basaarien sokkeloita, joiden keskellä todella tuntuu kuin olisi astunut ajassa taaksepäin.
Marrakesh on ränsistyneitä kujia ja kerjäläisiä, joiden takaa löytyy muurien taakse piilotettuja palatseja. Se on liikenteen hullunmyllyä ja toisaalta rauhallisia kattoterasseja ja sisäpihoja, minne kaupungin sykettä pääsee nopeasti pakoon.
Jemaa El Fna – Marrakeshin kaoottinen aukio
Marrakeshin aukiolla Jemaa El Fnalla joku tyrkyttää hennaa, joku nenäliinoja tai aurinkolaseja. Vasta auringon laskettua aukio herää kunnolla eloon, ja sen vallitsee savuinen, taianomainen ilmapiiri. Väkijoukon seassa näkyy akrobaattia, käärmeenlumoojaa, rumpuja paukuttavaa trubaduuria ja apinoita. Näky on kuin elokuvista. On helppo jäädä tuijottamaan hiukan liian pitkään, ja sitten jäädä melkein appelsiinikärryjä vetävän aasin alle.
Marrakeshin soukit ovat täynnä väriä, vilskettä ja möykkää
Paikallisten kovaääniset keskustelut kuulostavat usein enemmän tappelulta – se kuuluu täällä tyyliin. Soukit ovat täynnä kirkasta väriloistoa ja käsitöitä joka makuun. Itämaisia mattoja, marokkolaisia lamppuja, nahkatossuja kaikissa sateenkaaren väreissä, maustekukkuroita ja yrttikasoja. Jossain myydään pieniä kilpikonnia, ja vieressä kohoaa iso kasa vuohenpäitä. Marrakesh lumoaa, inspiroi, shokeeraa, ja välillä ärsyttää.
Marokko on valokuvaajan unelma – tai ainakin se olisi, jos ah niin kuvaukselliset paikalliset djellaba -kaavuissaan joskus suostuisivat kuvattaviksi. Marokossa ei missään nimessä kannata ottaa ihmisistä kuvia ilman lupaa tai saa nopeasti vihat niskaan. Kameran muistikortti täyttyy kyllä nopeasti muutenkin yksityiskohtaista ja koristeellista arkkitehtuuria ja katujen väriloistoa ihmetellessä.
Marrakesh on shoppailijan paratiisi
Marrakeshin soukeissa sisäinen hamsterini heräsi. Rohan joutui useaan otteeseen muistuttelemaan, että muistathan, että elämme matkalaukusta, joten et voi ostaa mattoa tai taikalamppua, ja nahkarahinkin tunkeminen laukkuun olisi hankalaa.
Siinä vaiheessa kun kaikki Marrakeshin hyörinä ympärillä alkaa ajaa hulluuden partaalle, voi piipahtaa terassille tai sisäpihalle piilotettuun kauniiseen kahvilaan vastapuristetulle appelsiinimehulle tai minttuteelle, tai vaikka lähteä hemmottelemaan itseään hammamiin.
Majoitus Marrakeshissä
Asuimme suurimman osan ajasta Guelizin modernissa kauppakeskuksien ja luksusliikkeiden kaupunginosassa, josta löytyy paljon nykyaikaisia Airbnb-asuntoja. Mutta tottakai kun Marokossa oltiin, matkaan oli pakko mahduttaa myös yöpyminen tai kaksi riadissa eli perinteisessä sisäpihallisessa majatalossa. Marrakeshin Riad BE on mielettömän kaunis riad, jonka sisustuksessa on nähty vaivaa. Siitä vielä lisää myöhemmin!
Ei ole toista kaupunkia kuin Marrakesh
Tässä reissuväsymyksessä kovin moni asia ei saa enää reissusielua kipinöimään ja inspiraatiota puhkumaan, mutta eksoottinen Marokko ja Marrakesh on siinä onnistunut. Isoista turistimääristä huolimatta Marrakesh on säilyttänyt lumoavan tunnelmansa. Vietimme Marrakeshissä yhteensä kolmisen viikkoa, ja olisin viihtynyt paljon kauemminkin. Eksynyt taas kerran sen medinan lukemattomille vaaleanpunaisille kujille ja soukin labyrinttiin. Ihaillut arkkitehtuurin ja väriloiston muodostamaa visuaalista ilotulitusta. Tinkinyt sydämeni kyllyydestä soukeissa samalla kissoja paijaillen. Siemaillut drinkkiä kattoterassilla ihaillen, kun Marrakeshin taivas syttyy tuleen auringon laskiessa ja Arabian yön valot syttyvät. Marrakeshiä on vaikea kuvailla sanoin, se on koettava itse.
Ei ole toista kaupunkia kuin Marrakesh. Marrakesh on taianomainen ja ainutlaatuinen kaupunki, joka pitää matkailijan otteessaan ja jättää unohtumattomat muistijäljet.
VINKIT MARRAKESHIIN TÄÄLLÄ
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Sini
Tuttuja maisemia… Mäkin olin jäädä hevoskärryjen ja mopojen alle, kuin kävelin ihmetellen ympäristöä.
Katja/jumalainenseikkailu
Oioioi, olen varma, että rakastun tähän kaupunkiin, kun sinne joskus pääsen!
Marttiina / Onioni.fi
Vau! Maagisia kuvia ja ihanasti kirjoitettu juttu (kirjoitin pidemmänkin kommentin, mutta taisi Kiinan bittiavaruus nielaista sen jonnekin??)… melkein tuntuu kuin olisi ollut siellä paikan päällä täältä kaukaa. Kaiken kaikkiaan hieno ajanjakso kyllä teillä Marokossa takana!✨?