Myanmarin mandalayn nähtävyyksiä

Mandalay on Myanmarin kulttuurin kehto, ja pagodeja ja muita pytinkejä riittää kyllästymiseen saakka. Tässä nähtävyyksiä, mitä Mandalayssä ei ainakaan kannata missata.
En voi millään kutsua Myanmarin entistä pääkaupunkia, pölyistä Mandalaytä viihtyisäksi kaupungiksi. Siitä huolimatta olisin viihtynyt pari päivää kauemminkin, lähialueiden temppeleitä ja muita nähtävyyksiä ihmetellen.
Mandalayssä kannattaa kiskoa itsensä ylös sängystä aikaisin. Aamuvirkut palkitaan taianomaisella auringonnousulla maan kuuluisimmalla sillalla, maailman pisimmällä tiikkisillalla U Bein Bridgellä. Myanmarin kuuluisimman sillan lisäksi Mandalayn upeimpiin nähtävyyksiin kuuluu lumoava valkoinen pagodi.
Me päätimme Mandalayssä skipata sisäänpääsymaksun useimmille nähtävyyksille ja tutustua sen sijaan aitoon Myanmarin maaseutuun, mistä kerroin viime kerralla. Mutta näimme me pari nähtävyyttäkin, kaikkien valokuvaajien märissä unissa esiintyvän U Bein -sillan ja valkoisena hohtavan Hsinbuyme pagodin Mingunin muinaisessa kaupungissa.
Mandalayn upea U Bein -silta
Mandalayn kuuluisa U Bein -silta on kenties joskus ollut auringonlaskussa unohtumaton kokemus, mutta nykyään tunnelmaa on latistamassa ahdistava määrä turisteja. Siispä päätimme nousta jo ennen kukonlaulua ihailemaan siltaa auringonnousussa.
Aamuvarhaisella sillalla näkyi paljon paikallisia jumppaamassa ja krääsäkauppiaita pystyttämässä kojujaan. Vastaan porhalsi munkkeja kaavut liehuen ja torimyyjiä isoja vateja päänsä päällä tasapainotellen.
Taksikuski järkkäsi meille veneen, koska venemiehen kanssa meillä ei ollut yhteistä kieltä. Paatti lipui hiljalleen pitkin peilityyntä jokea. Muutama kalastajakin oli tuonut paattinsa vesille. Vilkaisin vettä, joka muistutti enemmän ruskeaa liejua. Mitähän mutantteja sieltä pyydetään?
Auringon noustessa paikalle saapui myös useita turisteja, silti vaaleanpunaisesta hohtavan oranssiksi väriä vaihtava auringonnousu U Bein -sillalla oli maaginen kokemus.
Silta natisee kuumottavasti jalkojen alla, ja lautojen isoista raoista näkyy korkea pudotus. Näin maaliskuussa U Bein -sillan alla ei ole edes vettä pehmentämässä pudotusta.
Mingunin lumoava valkoinen temppeli
Iltapäivällä järkkäsimme paatin viemään meidät tunnin matkan päässä Mandalaystä sijaitsevaan Mingunin kyläpahaseen. Mingunin nähtävyyksiä ovat paitsi upea valkoinen temppeli, myös maailman suurin pronssikello ja valtava Mingun Pahtodawgyin pagodi.
Kello jäi kiireessä näkemättä kun Rohan jäi tinkimään kauppiaan kanssa longyi-hameen hinnasta. Mutta Mingun Pahtodawgyin monumentti oli vaikuttava, vaikkakin keskeneräinen ja maanjäristyksissä runneltu. Siitä piti tulla Myanmarin suurin, mutta rakentaminen jätettiin kesken, sillä orjien rakentaman pagodin enteiltiin tuovan huonoa onnea maalle.
Mingunin epätavallinen, vitivalkoinen Hsinbuyme -pagodi on kaunis ja auringossa lähes häikäisevän valkoinen, vaikka hiukan pienempi kuin odotin. Olisin viihtynyt sen valkoisia sopukoita tutkiskellessa kauemminkin, mutta tukahduttava kuumuus teki auringossa olemisesta mahdotonta.
Hotellivinkki Mandalayhin
Pulahdus hotellin altaaseen, kylmä drinksu ja pizza oli täydellinen tapa toipua helteisestä päivästä. Mandalayn Hotel Yadanarbonin* kattoterassin äärettömältä uima-altaalla kelpasi ihailla utuista (smogista) auringonlaskua. Huone ei ollut kummoinen, pieni perushuone, mutta ihanan altaan takia yöpyisin täällä ensi kerrallakin. Huoneet alkavat 24 eurosta yöltä.
*Affiliate-linkki; jos varaat linkin kautta, Muuttolintu saa pienen komission.
Mandalayn nähtävyydet olivat vaikuttavia. Silti sen kohokohdaksi jäi päiväretki maaseudulle.
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Nomadi
Wow, onpas upeita kuvia! Mekin oltiin noissa maisemissa muutama vuosi sitten ja käytiin auringonlaskun aikaan tuolla sillalla. Oli siellä toki jonkin verran muita turisteja, mutta ei mitenkään ahdistavissa määrin – en kokenut missään päin Myanmaria turistimassoja. Ehkä parin viime vuoden aikana turisteja on ilmestynyt kulmille enemmän.
Anna
Kiitos <3 Turistimäärät on kasvaneet täällä aika paljon muutamassa vuodessa, esim. Ngapali Beachillä yli kymmenkertaistuneet vaan vuodessa. Eli oli varmaan rauhallisempaa muutama vuosi sitten! Mutta onhan tuo turistilaumojen ahdistavuus ihmisestä kiinni, kaikkia ne ei samalla tavalla häiritse 🙂
Frida Ingrid
Ihan älytön toi kansikuva! <3 Taisin nähdä tuon kuvan jossakin couplestravel tms. Instatilillä, vai olikohan se sama? Upea kuitenkin! Ja ihana tuo päivänvarjosi 🙂 Myanmar varmaankin jatkuvasti kasvattaa räjähdysmäisesti suosiotaan, poliittisesta tilanteestaan huolimatta.
http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/
Anna
Kiitos Frida <3 Ei se poliittinen tilanne tosiaan näytä turistivirtoihin paljon vaikuttavan.
Anita / My Tiny Travel Journal
Upeita kuvia! Tuo pagodi näyttää siltä kuin se olisi saanut kermapursotukset ympärilleen. 😀
Anna
No se on kyllä varsinainen kermakakku 🙂
Laura / Matka maailman ympäri 80 vuodessa
Upeita kuvia! Joskus muinoin haaveilin Burmasta, mutta arveluttaa maan tilanne sotilasjunttineen ja vähemmistön huonon tilanteen vuoksi. Miten koit nuo asiat matkalla?
Anna
Hyvä kysymys! Kirjoitin tästä vastikään pitkän postauksen, kurkkaapa tänne: https://muuttolintu.com/2018/03/20/myanmariin-matkustamisen-eettinen-kysymys/
Tiia/ReiseReise
Kiinnostavat paikat, tai saa ainakin superkauniita kuvia. Oliko valkoisella temppelillä ollenkaan yhtään muita turisteja? Vai ovatko heidät photoshopattu pois? 😀
Anna
Heh, ei oo fotarilla poistettu ketään, ei täällä paljoa turisteja ollut! 🙂 Mentiin iltapäivällä n. 4 aikaan. Paikallisia oli aika paljon, mutta ne taisi mennä suoraan sisälle. Täällä sai ihan rauhassa pitää valokuvaussessioita. Tai olisi, jos ei olisi ollut niin tolkuttoman kuuma, ihan alkoi huipata.
VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA
Ai että tuo silta ja valkoinen temppeli on kyllä sellaisia, joiden takia olisin kovasti halunnut matkustaa itsekin Mandalayhin. Ihania kuvia ootte kyllä ikuistaneet tuolta. <3
Pia / Lyhyenä hetkenä
Hehkuvia kuvia ja mielettömiä maisemia! Juuri tuon kuumuuden takia kyseinen maailmankolkka on täysin kokematta ja siksi mielummin nojatuolimatkailen noilla seuduin. Kiitos elämyksestä!
Paula - Viinilaakson viemää
Upeita kuvia! Kukonlaulun aikaan nouseminen taitaa olla nykyään “se juttu” jos haluaa välttää kaaoksen vähän joka paikassa. Samalla pääsee kyllä sitten paikalle vähän viileämpään aikaan.