Syksyn värejä ja viininmaistelua päiväretkellä Melbournesta

Siinä missä Suomessa kesä alkaa kolkutella ovelle, täällä Melbournessa puut pudottavat lehtiään. Villasukillekin on ollut jo tarvetta. Aurinkoisena sunnuntaiaamuna lähdimme viettämään päivää Macedon Rangesin ja Daylesfordin alueelle, joka tunnetaan erityisesti viinitiloista ja herkullisesta ruoasta, Hepburn Springsin luonnonlähteistä ja kylpylöistä sekä kauniista luonnosta. Alue on suosittu kohde viikonloppuretkelle Melbournesta, ja tänne ajaa keskustasta vain 45 minuuttia.

Macedon Ranges on yksi parhaimpia paikkoja ihailla syksyn värejä Melbournessa. Täällä suurin osa puista ei edes vaihda väriä, joten väriloistoa varten täytyy tietää, minne menee.

Bussikaupalla ihmisiä, erityisesti aasialaisia turisteja oli saapunut ihailemaan syksyn ihmettä ja tekemään omia valokuvaussessioitaan räiskyvissä väreissä. Porukkaa oli sen verran, että puiden reunustama Honour Avenue oli suljettu liikenteeltä. Ihmiset olivat niin haltioissaan värikkäistä puista, etteivät edes huomanneet viereisellä pellolla pomppivaa kengurulaumaa.

Macedon Ranges

Hieman olimme myöhässä matkassa, sillä monet puista olivat jo pudottaneet lehtensä.

Lähellä sijaitseva kuvauksellinen Tieve Tiaran puutarha on mahtava paikka piknikille. Perhosia lenteli ympärillä, hanhia uiskenteli lammella ja linnut lauloivat. Koko paikka on kuin suoraan maalauksesta.

Lounaalle pysähdyimme viime vuonna avatussa Mount Macedon Wineryssa, joka tarjoilee pizzaa ja maistelulautasia. Ennen lounasta tietysti maisteltiin viinejä. Suosikiksi jäi kuiva skumppa.

Mount Macedon Winery

Kävelimme ohi kauniin, lehvien peittämän kirkon, jossa oli hääkuvaukset käynnissä.

Tällä kertaa jätimme Macedon Rangesin reissun päiväretkeen, mutta alue ansaitsee ehdottomasti kokonaisen viikonlopun tai kauemminkin. Tsekkaa vesiputouksia, vieraile viinitiloilla ja kiipeä upean Hanging Rockin huipulle kuten me pari vuotta sitten (näistä lisää tässä vanhemmassa postauksessa).

Pari vuotta sitten olimme täällä myös vuosipäivän vietossa. Yövyimme upealla poreammeella varustetussa Kudos Villassa, täydet pisteet! Ilmojen viiletessä ei ole mitään parempaa tapaa viettää romanttista merkkipäivää kuin takkatulen ääressä ja kuumassa porealtaassa.

Juhlan kunniaksi törsäsimme myös upeaan seitsemän syksyisen ruokalajin lounaaseen mainetta niittäneessä Lake Housessa.

Syksy on parasta aikaa tutustua Macedon Rangesin ja Daylesfordin alueeseen!

Lue myös: Reissuja Melbournesta: Viikonloppuloma Daylesfordissa