Parasiitti paratiisista ja muita reissutuliaisia

Reissaamiseen liittyy myös kääntöpuolia, kuten mahdollisia ikäviä tuliaisia, loiseläjiä ja muuta mukavaa. Minulla on ollut viime aikoina huono tuuri reissusairastelujen suhteen. Viimeiseen vuoteen on nimittäin mahtunut bali belly, antibiootteja vastustava munuaistulehdus ja nyt kirsikkana kakun päälle mahdollisesti mato varpaassa. Mitä vielä?

Viime viikko oli yksi elämäni karmeimmista. Kaikki alkoi kylkikivusta, jota erehdyin ensin luulemaan lihaskivuiksi. Sitten nousi kuume, ja muistin, että minulla on ollut nämä oireet ennenkin. Yli kymmenen vuotta sitten, kun kärsin munuaistulehduksen. Siispä lääkäriin hakemaan antibiootit.

Silti seuraavana yönä heräsin korkeaan kuumeeseen ja järkyttävään vapinakohtaukseen. Aamulla olo oli huonontunut. Oli lähdettävä sairaalaan.

Lääkärillä kohosi kulmakarvat, kun kerroin pari viikkoa aikaisemmin saapuneeni kotiin Kambodzasta. Vatsa oli kyllä ollut sekaisin melkein koko Kambodzan matkan ajan, mutta en ajatellut sen olevan mitään sen vakavampaa. Lääkäri totesi, että on jäätävä sairaalahoitoon.

Seurasi kaksi loputtoman pitkää yötä ja kolme päiväää The Royal Melbourne Hospitalin Emergency Roomissa. Nukkumisesta oli turha haaveilla lääkepöllystä huolimatta. Ensimmäisenä yönä jonkinlaisten mömmöjen alaisena oleva nainen juoksi pitkin käytäviä itkien, kirkuen ja solvaten henkilökuntaa, kunnes vartijat vihdoin veivät hänet pois. Toisena yönä viereisen huoneen mies voihki läpi yön kovaan ääneen “Please help me, please kill me, please!”.

En voi kuin nostaa maailman isointa hattua Emergency Roomin työntekijöille. Seinällä oli kyltti, jonka mukaan yhden kuukauden aikana henkilökuntaan on kohdistunut 158 verbaalista ja fyysistä hyökkäystä.

Kuume saatiin laskemaan, mutta lääkkeistä tuli paha olo, kova huimaus ja aloin jo näkemään halluja. Rohan kertoi myöhemmin, että olin kuumehoureissa puhunut lauseita, jotka olivat puoliksi englantia ja puoliksi suomea.

Verinäytteitä otettiin niin monta pullollista, että aloin miettiä, onko minulla enää verta jäljelläkään. Käsivarret olivat kuin heroiiniaddiktilla. Kolmen päivän jälkeen olo oli hiukan parempi, joten pääsin kotiin lepäämään ja odottamaan verikokeiden tuloksia.

Lääkäri valaisi, että suurin osa Kambodzan e.coli -bakteerista on vastustuskykyistä laatua. Tämä on seurausta siitä, että ihmiset ovat saaneet ostettua täällä reseptivapaasti mitä tahansa antibiootteja ja popsineet niitä miten sattuu.

Kolmen epäonnisen antibioottikokeilun jälkeen onneksi vihdoin löytyi antibiootti, joka tehosi, ja elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa.

Bali belly

Viime vuoden Balin matkan lopussa kärsin rajun bali bellyn. Pahin oli ohi nopeasti, mutta pahoille ruoansulatusoireille ei tullut loppua vielä kotonakaan. Säästän teidät yksityiskohtaisilta kuvailuilta, mutta en esimerkiksi pystynyt syömään kuin haarukallisen ruokaa, ilman että vatsa turposi palloksi ja vatsakrampit alkoivat. Tätä jatkui pitkälle toista kuukautta.

Pian löysin itseni kiikuttamasta kakkaa käsilaukussa kerta toisensa jälkeen lääkäriin tutkittavaksi. Mitään ei löytynyt, mutta erikoislääkäri epäili, että joku loiseläjä siellä jyllää, todennäköisesti giardia. Antibioottikuurin myötä oireet vihdoin hellittivät.

Mato varpaassa?

Kaiken kukkuraksi Kambodzan matkasta asti varvastani on kutittanut vietävästi, niin että yöunet ovat kärsineet. Todistimme Kambodzan Koh Rongilla useampaa tapausta, jossa ihmiset olivat saaneet märästä rantahiekasta madon varpaaseen. Kyseessä on vaeltava toukka, cutaneous larva migrans. Purema ei näytä juuri hyttysenpuremaa kummoisemmalta, mutta syyhy on sietämätön. Kävin tänään lääkärissä, jolla ei vaikuttanut olevan aavistustakaan, mistä on kyse, mutta määräsi kuitenkin matolääkkeen.

parasiitti matkalta

Mitä olen oppinut?

Näköjään jotkut asiat pitää oppia kantapään kautta. Olen aina reissannut todella huolettomasti. En ole ollut sitä tyyppiä, joka kantaa käsidesiä mukana ja vahtii mitä suuhunsa pistää. Olen surutta ruokaillut katukeittiöissä enkä juuri esimerkiksi jäistä ole murehtinut. Nyt voin kertoa, että tilanne on muuttunut. Seuraavalle matkalle pakkaan litroittain käsidesiä, aion olla varovaisempi sen kanssa, mitä suuhuni pistän, ja missä tallustelen paljain jaloin.

Huonoa tuuria ei voi välttää, mutta jos voin yhtään vähentää riskiäni näihin kauhukokemuksiin, teen kaiken minkä voin!

Kaiken tämän jälkeen, kannattiko reissata? No tietysti. Kaikki on ollut kärsimyksen arvoista!

Löytyykö teiltä kauhukokemuksia reissupöpöistä?


Muuttolinnun löytää Fabon lisäksi myös Instasta nimimerkillä ms.coco.nut ja Twitteristä ja Snäpistä nimimerkillä ankkis1 . Blogia voit seurata myös Blogit.fi :ssä, Blogipolussa ja Bloglovinissa.