Rottnest Island – Tandemilla ympäri rantaparatiisia

Rottnest Island on pieni lomasaari Länsi-Australian Perthin kupeessa. Rottnest Island tunnetaan kauniista valkohiekkaisista rannoistaan, sekä saarta asuttavista lyhythäntäkenguruista, joita on sanottu maailman onnellisimmiksi eläimiksi.
Vietimme Perthin Rottnest Islandilla aurinkoisen kesäpäivän saarta kierrellen. Saarelle pääsee helposti Fremantlen kaupungista lautalla, joita kulkee päivässä useita. Lauttamatka kestää puolisen tuntia.
Kauniilta Rottnest Islandilta ei löydy autoja. Paras tapa tutustua saareen onkin pyörän selässä, sillä saari on juuri sopivan kokoinen päivän pyöräretkeen. Siispä vuokrasimme tandemin alle. Itse hyppäsin tietysti taakse ja annoin miehen tehdä työt. 😉
Rottnest Islandista eli paikallisittain ‘Rottosta’ tuli yksi meidän suosikkipaikkoja Länsi-Australiassa.
Vain yksitoista kilometriä leveältä Rottnest Islandilta löytyy vaatimattomat 63 rantsua, joten oman aution rantsun löytäminen ei ole ongelma! Hiekka on juuri niin valkoista ja vesi juuri niin kirkasta ja turkoosia kuin villeimmissä fantasioissa voi kuvitella.
Snorklaus tai sukellus on Rottnest Islandin kirkkaissa vesissä loistavaa. Vedenalainen maailma on erilainen kuin trooppisissa vesissä, missä olemme tottuneet snorklaamaan. Jos pysyt mieluummin pinnalla, Rottnest Islandilta löytyy myös surffirantoja.
Monet tuntevat Rottnest Islandin sitä asuttavista, jossain määrin legendaarisista lyhythäntäkenguruista eli quokista. Rottnest Islandin nimikin, joka tulee tanskankielen sanoista rotte nest eli rotan pesä, viittaa näihin söpöihin ja ystävällisiin otuksiin. Hirveästi olisi tehnyt mieli kaapata yksi reppuun.
Quokkia on sanottu maailman onnellisimmiksi eläimiksi, epäilemättä niiden uteliaan luonteen ja lempeän hymynaaman perusteella. Monet turistit innokkaasti ruokkivat quokkia, vaikka se on kielletty. Se kuitenkin muun muassa lyhentää näiden suloisten otuksien elinikää. Jos haluat pitää lyhythäntäkengurut onnellisina, ethän ruoki niitä.
Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Rottnest Island on perthiläisten ykköslomakohde. Rottnest Islandilla aika hidastuu. Saarella on ainutlaatuinen, leppoisa lomafiilis, ja tuntuu kuin olisi matkannut ajassa taaksepäin. Ja joka paikkaan pääsee fillarilla!
Iltapäivällä otimme lautan takaisin Perthiin, vaikka Rottnest Islandilla olisimme epäilemättä viihtyneet kauemminkin. Rottnest Islandilta löytyy myös muutamia majoituspaikkoja.
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu