Trincomalee Sri Lankan itärannikolla

Aina viime vuosiin saakka turisteilla ei ole ollut asiaa Sri Lankan koillisrannikolle. Sisällissodan päätyttyä muutama vuosi sitten alue on avattu turisteille, jotka pikkuhiljaa alkavat löytää koillisen autioille palmurannoille. Me löysimme täältä itsellemme pariksi päiväksi täysin aution paratiisirannan Trincomaleen ympäristöstä, jossa toivuimme matkanteosta. Rakentaminen on Nilaveli Beachin tuntumassa alkutekijöissään, eikä majoituksessa ollut paljon valinnanvaraa. Me emme valittaneet, sillä rannalla avautui pitkä leveä palmujen reunustama hiekkaranta ihan vaan meille.

sri lankan itärannikon rantaa, nilaveli beach

Majataloissa ja hotelleissa Sri Lankassa ei meidän kokemusten perusteella voi odottaa makuelämyksiä, ja ravinteleita Nilaveli Beachillä ei ollut, joten suunnistimme dinnerille läheiseen Trincomaleen satamakaupunkiin. Löysimme halvan ja hyvännäköisen paikallisten suosiman mestan. Olimme juuri astumassa ulos ravintolasta, kun peura köpötteli sisään ja mussutti muina miehinä srilankalaisia hopperseja eli paikallisia käyneestä taikinasta väännettyjä pannukakkuja.

Siinä sitä siliteltiin varsin kesyä peuraa, kun samassa ravintolasta meni sähköt. Ja sitten Rohan huomasi lompakkonsa hävinneen ja härdelli oli valmis. Paikalliset etsivät lompakkoa taskulamppujen avulla. Rohan oli kuitenkin vakuuttunut, että peura ja sähkökatkokin olivat pelkkää hämäystä, ja lompsa on viety. Kymmenen minuuttia myöhemmin lompakko löytyi auton takapenkiltä. Todella tyypillistä toimintaa meille, ihme ettemme ehtineet kuolettaa vielä korttejakin.

IMG_6843 (600x800)

IMG_6823 (800x600)

Pari päivää rannalla meni liian nopeasti nahkaa kärvistellessä ja arrackia tissutellessa meidän kuskien Chamin ja Anuran kanssa. Trincomaleen ympäristöllä ei vielä ihan hirveästi ole turistille tarjottavaa autioita palmurantoja lukuunottamatta, mutta paikka tulee varmasti kehittymään nopeasti.

Sitten olikin aika palata tien päälle, seuraavana etappina yksi Sri Lankan suosituimmista turistikohteista, suuri magmamöhkäle jota Sigiriyaksikin kutsutaan. Pysy kuulolla!

2018-02-19T06:15:16+00:00maaliskuu 29, 2012|sri lanka|

Jätä kommentti