Angkor Wat ja Kambodzan kiehtova temppelialue

Kambodzan ihmeellinen Angkor Wat on maan suosituin nähtävyys ja yksi maailman ihmeellisimmistä ihmisen aikaansaannoksista. Angkorin valtavan temppelialueen täytyy olla jokaisen Kambodzan matkaajan listan kärjessä. Tässä Angkor Watin lyhyt historia sekä kokemuksia temppeleiltä. Mukana käytännön vinkit muille Angkor Watiin suuntaaville!
Majesteettinen Angkor Wat on useimmille ensimmäinen asia, mitä Kambodzasta tulee mieleen.
Angkor Wat on kuitenkin vain yksi temppeli valtavassa, 400 neliökilometrin Angkorin arkeologisessa puistossa, josta löytyy yli tuhat temppeliä. Angkor Watia sanotaan maailman suurimmaksi uskonnolliseksi monumentiksi, ja yhdeksi uusista maailman ihmeistä.
Angkor Wat, joka koristaa myös maan lippua, on kambodzalaisille suuri ylpeydenaihe. Se on tärkeä asia, kun maan lähihistoriasta löytyy niinkin kauheita traumoja kuin Kambodzassa.

Angkor Wat – Lyhyt historia
Noin tuhat vuotta sitten, samaan aikaan kun Lontoo ja Pariisi olivat pikkukyliä, khmerien suuren valtakunnan Angkor oli maailman suurin kaupunki. Väkiluvun arvellaan olleen noin miljoona.
Jumalkuninkaat toisensa perään rakennuttivat toinen toistaan komeampia temppeleitä, jotka kulminoituivat hämmästyttävään Angkor Watiin, joka itse asiassa tarkoittaa temppelikaupunkia.
Angkorin kaupunki hylättiin 1400-luvulla, ja temppelit hukkuivat viidakkoon sadoiksi vuosiksi. Tarkkaa syytä ei varmasti tiedetä, ja kaikki nämä Angkoriin liittyvät mysteerit tekevät paikasta entistäkin kiehtovamman.

Legendan mukaan 1860-luvulla ranskalainen löytöretkeilijä törmäsi sademetsän keskellä näihin mahtipontisiin hylättyihin, viidakon peittämiin rakennelmiin. Tässä on kuitenkin vain jyvänen totuutta. Vaikka totuus pilaa hiukan paikan mystiikkaa, todellisuudessa temppeleitä ei koskaan kokonaan unohdettu, eikä hän suinkaan ollut paikalla ensimmäinen retkeilijä. (Suosikkini aikaisemmista Angkor Watin löytäjistä on japanilainen pyhiinvaeltaja, joka muistelmissaan kuitenkin kämmäsi ja sijoitti Angkor Watin vahingossa Intiaan. Hups!)
Pol Potin hirmuhallinnon aikaan Kambodzassa 70-luvulla Angkor Wat temppeleineen unohdettiin taas vuosikymmeniksi.
Vielä 90-luvullakin kävijöitä oli vaivaiset 7000 vuodessa, siinä missä niitä nyt riittää jopa pari miljoonaa.
Angkor Wat – Kokemuksia Kambodzan mystisiltä temppeleiltä
Angkor Wat on sekä Tripadvisorissa että Lonely Planetissä nimetty koko maailman parhaaksi nähtävyydeksi. Eikä ihme, sillä temppelit todella ovat vaikuttava näky.
Olin etukäteen henkisesti valmistautunut valtaviin turistilaumoihin ja sinnikkäisiin kaupustelijoihin. En törmännyt kumpiinkaan. Mutta teinkin temppelivisiitit uhmakkaasti keskipäivällä auringon porotuksen ollessa läkähdyttävimmillään. Vaikka hiki valui, näin sain nauttia monista temppelistä lähes tyhjillään.
Temppeleiden mystistä tunnelmaa ällistellessä oli helppo kuvitella itsensä entisaikojen löytöretkeilijöiden saappaisiin.
Monet valittavat Angkorissa kierreltyään temppeliähkyä. Otin itse kaikessa rauhassa ja näin kolmessa päivässä vain vaivaiset kuusi temppeliä. Loppuajan maistelin kylmää Angkor -bisseä altaalla. Säästyin niin kutsutulta templed out -fiilikseltä. Päinvastoin, jäi hurja nälkä nähdä lisää.

Angkor Wat – Parhaat temppelit
Tässä Angkorin temppelialueen parhaat temppelit omassa suosikkijärjestyksessäni. Angkorin temppelit eivät ole mitään toisiaan toistavia kivikasoja. Jokainen näistä, ja epäilemättä monista muista on kokemisen arvoinen ja toinen toistaan lumoavampi.
1. Angkor Thom ja kivikasvojen Bayon
On vaikea kuvitella jotain vieläkin mahtipontisempaa kuin Angkor Wat. Mutta minuun kymmenen neliökilometriä kattava Angkor Thom ja sen keskus, pääveistoksistaan kuuluisa Bayon teki vielä suuremman vaikutuksen aina siitä hetkestä asti, kun tuktuk hurautti majesteettisena viidakon keskeltä kohoavasta portista sisään.
En voinut uskoa, että monia tämänkin temppelin kolkkia kolutessani olin aivan yksin. Se teki tunnelmasta vieläkin mystisemmän.
Mihin tahansa Bayonissa kääntyykin, joka puolella lukuisat giganttiset kivikasvot hymyilevät Mona Lisaakin salaperäisemmin, silmät kiinni. Kuvaavatko ne valaistuneen bodhisattvan seesteistä hymyä vai paikan rakennuttaneen jumalkuninkaan itserakasta virnettä, siitä ei olla varmoja.

2. Angkor Wat, kaikkien temppeleiden äiti
Temppeleistä kuuluisin ja joidenkin mielestä mahtipontisin Angkor Wat oli tietenkin se temppeli, mihin suurimmat odotukset liittyivät.
Olin odottanut sitä hetkeä, kun ylitän vallihaudan maailman suurimpaan uskonnolliseen rakennukseen.
Vesisateessa, jo uupuneena päivän temppelikierroksesta, hetki ei kuitenkaan ollut aivan niin sykähdyttävä kuin olin odottanut. (Sateisen sään takia en myöskään vaivautunut heräämään todistamaan ikonista Angkor Watin auringonnousua, mutta ehkä sillekin päivä joskus vielä koittaa.)
Palasin vielä seuraavana päivänä tutustumaan Angkor Watiin paremmin, ja sillä kertaa oppaan kanssa.
Oppaani, 33-vuotias Sun on orpo, joka kasvoi aikuiseksi aivan Angkor Watin kulmilla. Hän muisteli päiviä kymmenvuotiaana, kun hänellä oli tapana pelata jalkapalloa kentällä aivan Angkor Watin edessä.

“Welcome to the universe”, Sun julisti kävellessämme pitkin Angkor Watin käytävää dramaattisena nousevien tornien kohotessa edessämme.
Angkor Wat on rakennettu kuvaamaan koko universumia ja sen tornit Mt Merua, hindujen jumalten kotia. Temppeli omistettiin alunperin hindulaiselle Vishnu -jumalalle, mutta myöhemmin temppeli muutettiin buddhalaiseksi.
Opas vei minut ympäri pylväskäytäviä, torneja ja sisäpihoja osoittaen yksityiskohtia, kuten tuhansia apsaraveistoksia, taivaallisia nymfejä. Näillä, varsin muodokkailla apsarilla kerrotaan olevan 37 erilaista hiustyyliä – Sun kuitenkin korjasi niitä olevan 36, joka on onnennumero.
Oppaan kanssa sain paljon enemmän irti temppelin upeasta arkkitehtuurista, symbolismista ja huikeista yksityiskohdista.
65-metriseen torniin kipuaminen huimasi näin korkean paikan kammoisen päätä, varsinkin kun portaat olivat jyrkät. Silti, Angkor Watin lootustornista horisonttiin kuikuileminen oli kuumottavan alastulon arvoista.

3. Viidakon nielemä Ta Phrom
Niin turistit kuin tuktuk -kuskitkin kutsuvat Ta Phromia yleisesti myös Tomb Raider -temppeliksi. Tomb Raiderin lisäksi täällä on kuvattu Indiana Jonesia.
Jättimäisten puunjuurten peittämien raunioiden Ta Phromissa muinainen mystinen tunnelma on käsin kosketeltavissa. Täällä viidakko on ottanut vallan ja kietoutunut temppelien yli ja ympäri. Itse asiassa viidakkoa temppelin ympäriltä on kitketty, ja vain suurimmat puut jätetty jäljelle.
Ta Phromin temppelillä on mahdotonta olla miettimättä luonnon ihmeellistä voimaa. Ajan kuluessa viidakko on vienyt voiton ja luonto ottanut temppelit takaisin haltuunsa.
Seikkailin Ta Phromin lumoissa, sammalten peittämillä sisäpihoilla, kapeilla käytävillä ja satoja vuosia vanhojen puiden varjossa pitkälle toista tuntia.

4. Ta Som – yksi Angkorin kuvatuimmista temppeleistä
Pienessä Ta Somin temppelissä kannattaa piipahtaa jo komean puunjuurten peittämän oviaukon vuoksi.

5. Pre Rupin temppelivuori
Korkea Pre Rupin temppeli tunnetaan kenties Angkorin parhaana paikkana auringonlaskun ihailuun. Olin kuitenkin myös kuullut huhuja järkyttävistä ihmismassoista, joita temppelin huipulle kiipeää sitä ihailemaan.
Siispä näin tämänkin temppelin keskipäivän auringossa. Valo ei kenties ollut yhtä kaunis, mutta lisäkseni paikalla olleet ihmiset pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Ylhäältä avautuvat maisemat pitkälle horisonttiin saakka.

6. Preah Khan, pyhä miekka
Preah Khanin temppeli, jonka nimi tarkoittaa pyhää miekkaa, muistuttaa etäisesti Ta Phromia. Temppeli on sammalen peitossa, ja samoja jättimäisiä puunjuuria löytyy täältäkin. Preah Khan on valtava, kaiverrusten peittämien käytävien labyrintti.
Ystävällinen vartija esitteli meille temppeliä, kinusi tosin odotetusti palveluksistaan dollarin. Hyvä kuitenkin niin, sillä muuten monet sen merkityksistä ja yksityiskohdista olisivat jääneet varjoon.

Angkor Wat – Kootut vinkit vierailuun
Mitä opin omasta visiitistä Angkor Watiin, mitä tekisin toisin? Tässä kootut vinkit Angkorin temppelipuistoon, joiden avulla saat vierailusta kaiken irti.
Liput
Angkorin arkeologiseen puistoon myydään yhden ($37), kolmen ($62) tai seitsemän päivän ($72) passeja. Yksi päivä on liian vähän, trust me. Angkor Wat yhdessä päivässä on mahdollista, mutta eri asia on, onko se järkevää. Niin kuin edellisessä postauksessa jo mainitsin, temppelikompleksi on valtava.
Lipunmyyntitoimisto on auki aamuviidestä iltapäiväviiteen. Jos haet lipun viiden aikoihin iltapäivällä, voit mennä katsomaan temppelille auringonlaskua ilman, että se lasketaan lipun päiviin.
Huomaa, että useamman päivän passeja ei tarvitse käyttää peräkkäisinä päivinä. Esimerkiksi kolmen päivän lipun käyttämiseen aikaa on viikko. Älä hävitä lippua!
Varaa aikaa. Angkorin temppeleiden koluaminen on uuvuttavaa puuhaa. Tee kuten minä ja vieraile vain parissa temppelissä per päivä, tai vaihtoehtoisesti pidä välipäiviä ja varaa aikaa myös rentoutumiseen. Siem Reapillä on muutakin tarjottavaa kuin temppelit

Tuktuk, pyörä vai auto?
En voinut uskoa silmiäni, kun näin hikiin hukkuvien turistien pyöräilevän temppeliltä toiselle. Tukahduttavan kuumuuden vuoksi soija lensi ainakin näin touko-kesäkuussa ihan tarpeeksi jo pelkästään pitkin temppeleitä kulkiessa.
Tuktuk osoittautui mielestäni mainioksi vaihtoehdoksi tutkia Angkorin temppeleitä. Hinnat päiväretkelle alkavat 15 dollarista. Retkistä kauempana sijaitseville temppeleille saa pulittaa enemmän.
Kierroksia saa varattua mistä tahansa, kadulta tai vaikka omasta majoituspaikasta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että kuski osaa puhua hyvin englantia.
Varmista, missä kuski odottaa, ja kiinnitä huomiota tuktukin erityispiirteisiin ja kuskin vaatteisiin. Temppeliltä palatessa, satojen tuktukien joukosta sitä omaa voi nimittäin olla vaikea löytää.

Angkor Wat vinkit – Milloin?
Angkor Wat on oiva matkakohde ympäri vuoden. Turistikausi on kuumimmillaan Angkor Watissa joulukuusta helmikuuhun. Tällöin ihmismäärät voivat olla ahdistavia. Sää on kuumimmillaan huhtikuusta toukokuuhun, jolloin sää voi olla tukahduttavan kuuma. Kesäkuusta lokakuuhun Kambodzassa sataa. Temppeleillä on rauhallisempaa, mutta myös mutaisempaa. Sadekausi on pahimmillaan syys-lokakuussa.
Angkor Wat ja kuuluisa auringonnousu
Koska oli sadekausi, ja kuulin monilta auringonnousun Angkor Watilla olevan pilvipeitteen takia pettymys, valitsin itse pitkät yöunet. Toivon, että tulevaisuudessa tarjoutuu uusi mahdollisuus kokea auringonnousu Angkor Watilla, onhan se sen verran ikoninen kokemus. Valmistaudu kuitenkin päätä huimaavaan ihmistungokseen ja viimeistään puoli viiden herätykseen.
Unohda valmiit reitit. Iske temppeleille silloin, kun ne ovat hiljaisimmillaan. Jos haluat välttää suurimmat väkijoukot, tutustu temppeleihin heti aamulla, auringonnousun aikaan tai heti sen jälkeen, tai vaihtoehtoisesti rohkeasti keskipäivän kuumuudessa niin kuin minä. Esimerkiksi Ta Phrom on sen verran viidakon peitossa, ettei auringon porotus juuri häirinnyt.
Ilmeisesti monet turistibussit lähtevät takaisin Siem Reapiin aamupalalle Angkor Watin auringonnousun jälkeen, joten siihen aikaan temppeleillä voi olla hiljaisempaa. Jos saavut temppelille, ja sen edusta on täynnä turistibusseja, jatka matkaa toiselle temppelille ja palaa takaisin parempana ajankohtana.

Pukeutuminen temppeleille
Pukeudu säädyllisesti. Temppelit ovat kambodzalaisille pyhiä ja tärkeitä paikkoja. Polvet ja olkapäät tulee olla peitettyinä. Ja huomaa, että olkapäiden peittämiseen huivi ei riitä, ainakaan jos mielit kiivetä ylös Angkor Watin torneihin.
Muista mukavat jalkineet. Ettei käy niin kuin meikäläiselle, jolla oli koko loppumatkan ajan tulehtunut rakko varpaassa.
Kannattaako opas?
Itse otin oppaan ainoastaan Angkor Watin temppelille, koska tykkään kierrellä paikkoja omaan tahtiin, enkä jaksa kuunnella liikaa historiatulvaa. Mutta jälkeenpäin toivoin, että opas olisi ollut mukana myös ainakin Angkor Thomissa ja Ta Phromissa. Näin saat enemmän temppeleistä irti ja tuet paikallisia – sitä paitsi oppailta voi myös irrota hyviä kuvausvinkkejä.
Suosituimpien temppeleiden edestä on helppo napata opas mukaan. Maksoin tunnin opastetusta kierroksesta Angkor Watissa $17. Oppaasta koko päivälle saa pulittaa $20-30.

Angkor Wat – Muut vinkit
- Yritä tutustua Angkor Watin historiaan jo hiukan etukäteen. Näin saat matkasta enemmän irti.
- Vaikka itse jotenkin onnistuinkin niiltä välttymään, kannattaa varautua henkisesti sinnikkäisiin kaupustelijoihin ja ryysikseen.
- Suosituimmille temppeleille ajaa Siem Reapistä tuktukilla noin vartin.
- Jossain vaiheessa saattaa tulla nälkä. Tuktuk -kuskia kannattaa pyytää vinkkaamaan halpa ravintola, sillä monissa ravintoloissa temppeleiden tuntumassa hinnat ovat kambodzalaisittain pilvissä.
- Valmistaudu tukahduttavaan kuumuuteen. Olen ollut tropiikissa sadekauden aikaan ennenkin, mutta tällaista läkähdyttävää kuumuutta en ollut kokenut missään koskaan ennen. Ota mukaan vettä, aurinkolasit ja hattu, ja sadekauden aikaan sateenvarjo.
- Ethän häiriköi kamerasi kanssa munkkeja, jotka ovat Angkorissa pyhiinvaelluksella. Niin houkuttelevilta kuin valokuvaajan silmissä oranssit kaavut näyttävätkin temppeleitä vasten, voin vain kuvitella, kuinka paljon ahdistelua he joutuvat turistien osalta kokemaan. Kysy kuviin ainakin lupa.
- Toivottavasti sanomattakin selvää, mutta kunnioita paikan pyhyyttä ja käyttäydy sen mukaisesti. Vaikka pääsyä on hieman rajoitettu, olin yllättynyt kuinka vapaasti temppeleillä edelleen saa kulkea. Yritetään säilyttää paikka hyvässä kunnossa myös jälkipolville, joten älä kiipeä tai lääpi raunioita.
- En itse ostaisi mitään lapsikaupustelijoilta, sillä se vain rohkaisee enemmän lapsia töihin. Parempi tapa auttaa on lahjoituksilla järjestöille.
- Elefanttikyytejä en onneksi edes nähnyt, mutta eettisistä syistä ethän kiipeä elefantin kyytiin vaikka sellaisia näkisit.
- Älä unohda katsoa ylös! Turistien suosiosta huolimatta Angkor Wat on vielä koti myös apinoille.
Siem Reap – Muutakin kuin temppeleitä
TAKAISIN KAMBODZA -KOHDEOPPAASEEN
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Jasmin
Apua miten paljon noiden lippujen hinnat on nousseet parissa vuodessa! Mä kävin kolmisen vuotta sitten temppeleillä ja hintaa kolmen päivän lipulle tuli silloin noin 40$ 😀 Toivottavasti suurin osa käytetään temppelien ylläpitokustannuksiin.
Anna
Jooh näin oon kans ymmärtänyt että hinnat noussut aika kivasti! Tästä olikin puhetta jonkun kanssa, kuulemma korruptioon tässäkin asiassa uppoaa kivat summat, mutta toivottavasti jotain jää ylläpitoonkin, koska tuntuu että sitä ylläpitoa kyllä kaivattaisiin vähän enemmänkin…
Jaakko / Lomalla viimeinkin
Hyviä vinkkejä laitetaan talteen! ? Oliko tuo pukeutuminen polvien peittämisen osalta miehillä sama kuin naisilla? Nykyään kaikissa shortseissa polvet näkyvät niin mietin että onko se ihan ei, ei, ei ?? itse olen matkaillessa törmännyt siihen että miehenä pukeutuminen temppeliin mennessä on ollut vapaampaa kuin naisilla.
Anna
Hyvä kysymys! Uskon, että sillä shortsikiellolla tarkoitetaan sellasia ihan lyhyitä shortseja, toisaalta, voi olla ettei Angkor Watin torneihin pääse kiipeämään, jos ne polvet ei ole peitetty. En ole ihan varma. Tuon oon huomannut itsekin, että miehillä pukeutumissäännöt on usein vapaampia.
Anna | TÄMÄ MATKA
Tosi paljon samoja huomioita kuin minulla. Olen vierallut tuolla kahdesti ja lähtisin koska tahansa uudestaan, vaikkakin paikka on nykyisin paljon turistisoituneempi.
Vuonna 2002 kun vierailin Angkor Watissa sai korkeimpaan keskustorniin kiivetä katsomaan auringonlaskua. Silloin meno oli täysin villiä. Paikka täyttyi hyvissä ajoin ja parhaimpia paikkoja haettiin aukoista, joissa ei silloin ollut mitään putoamissuojia. Auringon laskettua ihmiset taiteilivat alas tornista pimeässä.
http://www.tamamatka.fi/angkor-wat-tama-sinun-tulee-nahda-kerran-elamassasi/
Anna
Kuulostaa aika hurjalta! Hyvä, että sentään jotenkin hommaa on nykyään rajoitettu. Vielä haluan lähteä takaisin auringonnousua varten.
sari / matkalla
Olipa hyvät vinkit! Kiitos näistä. Niin haaveilen pääseväni tuonne. Vielä se päivä koittaa.
Anna
Kiitos Sari, toivottavasti pääset pian käymään!
Heidi / Maailman äärellä
Tosi hyvät vinkit ja huiman näköistä, mutta enpä arvannutkaan, miten suosittu paikka tämä on auringonnousun ihailuun. Mutta jos se on silloin ihan tupaten tynnä turisteja, niin en tiedä ahdistuisinko. MInäkin jätän useimmiten oppaan ottamatta, koska en jaksa millään keskittyä puhetulvaan vaan haluan kuvailla rauhassa, mutta ehkäpä se joskus olisi fiksua niin kohteesta voisi saada vielä enmmän irti.
Anna
Täällä, etenkin näillä suosituimmilla temppeleillä omasta mielestä opas tosiaan kannattaa. Ja sen voi ottaa vaikka vaan tunniksi. Ja onneksi täälläkin oikealla ajoituksella temppeleistä voi nauttia kaikessa rauhassa, tosin auringonnousussa Angkor Watilla ihmislaumalta ei voi välttyä 🙂
Paula - Viinilaakson viemää
Ihan mieletön paikka! Tässä oli kyllä hyvät vinkit temppeleillä käyntiin. Toivottavasti lähivuosina pääsen itsekin paikan päälle ja saan neuvot käyttöön. Olet kyllä onnistunut ottamaan hienoja fotoja ilman turistilaumoja, näyttää ihan siltä kuin siellä ei olisi ollut muita 🙂
Anna
Onnistuin kyllä ajoittamaan omat temppelivierailut niin, että monessa paikassa olin ihan itsekseni! Mikä oli aika huikea kokemus, etenkin Ta Phromissa ja Bayonissa. Toisaalta joskus se oli vähän tylsää, kun ympärillä ei ollut ketään, jota olisin voinut pyytää ottamaan kuvan! 😀