Kambodza – Veit sydämeni

En edes tiedä mistä aloittaa. Ruumiini on palannut Melbournen alkutalven kirpakkaan ilmaan syksyn lehtien rapistessa saappaiden alla, mutta mieleni hyppii edelleen paljain varpain Kambodzan paratiisisaarilla.

Kambodzan matka oli niin erilainen kuin mitä olen tehnyt vuosikausiin, monessakin mielessä. Palasin takaisin reppureissuelämään, kuljin rinkka selässä, nukuin pääasiassa hyttysverkon alla yksinkertaisessa bambumajassa. Loppumatkasta edes kymmensenttiset tuhatjalkaiset eivät enää niin hätkähdyttäneet.

Kuljin lähes koko matkan ajan ilman sandaaleita paljain jaloin. Koitin mahdollisimman paljon olla kulkematta ilman meikkiä, mikä on tälle prinsessalle uutta. Läppäri ei ollut edes mukana, ja sähköposteja ja Facebookia en vilkuillut koko reissun aikana. Kamerakin pysyi kassissa huomattavasti enemmän kuin tavallisesti. Mikä vapaudentunne!

Tutustuin ihmeelliseen Angkor Watin temppelikompleksiin, tähän asti upeimpiin rakennelmiin, joita olen nähnyt. Vielä 90-luvulla täällä vieraili vain 7000 turistia vuodessa. Luku, joka on nyt räjähtänyt pariin miljoonaan, eikä syyttä.

Angkor Wat kokemuksia

Haastoin itseni monella tapaa jooga- ja meditaatioretriitillä Siem Reapin lähellä sijaitsevassa Hariharalaya -retriitillä. Halusin retriitille, jotta saisin potkun persauksille meditointiin ja säännölliseen joogaan.

Sen sain, mutta sain kyllä niin paljon muutakin. Opimme toisistamme, opimme olemaan läsnä, opimme löytämään uudelleen sisäisen lapsemme, mutta näistä lisää myöhemmin. En usko, että ne kuusi päivää unohtuvat ikinä.

Hariharalaya joogaretriitti Kambodza

Kuva: Hariharalaya Retreat

Meditaatioretriitiltä siirryttiin toiseen ääripäähän, tanssimaan aamuun asti Kambodzan rantaparatiisien Full Moon Partyissa. Luulin ennen matkaa, että olen liian vanha bilettämään, tanssimaan, saati sitten aamuun asti reppureissaajien kansoittamassa täydenkuun bileissä.

Yksi reissun tärkeimmistä opetuksista olikin se, että en ole liian vanha yhtään mihinkään, eikä kukaan ole ikinä liian vanha tanssimaan niin kuin kukaan ei olisi näkemässä!

Koh Rong ja etenkin Koh Rong Sanloem yllättivät kauneudellaan, ja ainakin tähän aikaan vuodesta hiljaisuudellaan. Koh Rongille suunnitellaan parin vuoden sisään kansainvälistä lentokenttää, joten saa nähdä, miten kauan sitä autuutta kestää.

Koh Rong kokemuksia

Kun olin Angkor Watissa nähnyt minkälaisiin saavutuksiin ihminen parhaimmillaan kykenee, laskeuduin taivaista helvettiin, ihmisen upeimmista luomuksista karmeimmista karmeimpiin tutustuessa Phnom Penhin Kuoleman kenttiin.

Kuoleman kentät Kambodza

Vain 40 vuotta sitten Kambodza toimi näyttämönä yhdelle maailman hirvittävimmistä joukkomurhista, ja vain muutamassa vuodessa arviolta 2,5 miljoonaa ihmistä kuoli. Ahdistus painoi rintaa kun kävelin S-21 kidutuskeskuksessa läpi vankisellien samalla kuunnellen painajaismaisia tarinoita. Veti nöyräksi katsoa silmästä silmään yhtä vain seitsemästä tiedetystä eloonjääneestä.

Matka oli täynnä tunteiden ääripäitä.

Vaikka toki ison osan matkasta minulla oli mahtava reissukaveri mukana, sain myös kokea pitkästä aikaa yksin reissaamisen hykerryttävän jännityksen. Oikein imin itseeni jokaista sekuntia. Niin paljon kuin tykkäänkin reissata rakkaani kanssa, tämä ei jäänyt viimeiseksi reissuksi, jonka teen yksin, julistin miehelle kotiin palatessa. Yksin matkustaminen pitkästä aikaa oli uskomattoman vapauttava ja voimaannuttava kokemus.

Tapasin lukemattomia mahtavia, uskomattoman inspiroivia tyyppejä aina valoa ja iloa säkenöivästä Hariharalayan henkilökunnasta innostaviin maailmanmatkalaisiin ja ihmisiin täysin erilaisista taustoista. Ihmisiin, jotka olivat joutuneet pakenemaan omaa kotimaataan ja toisaalta vapaaehtoisesti perinteistä elämäntyyliä pakeneviin diginomadeihin, jotka antoivat rohkaisua siihen, että myös minulla on mahdollisuus samaan. Heidän kanssaan kävimme diippejä keskusteluita elämästä, jotka olivat jotain ihan muuta verrattuna tavallisiin illalliskeskusteluihin kotona tuttavien kanssa.

Matkan paras anti? Ennen tätä matkaa olin ehkä hiukan mieleni sopukoissa alkanut kyseenalaistaa reissuelämäntyyliäni. Onko se sittenkään oikeasti sitä, mitä haluan elämälläni tehdä? Ehkä sittenkin haluan perustaa pysyvän pesän, asettua aloilleni?

Ne pienimmätkin epäilykset karisivat jo matkan ensimmäisenä päivänä, ja kotiin palasin vastahakoisesti.

Olen reissusta aivan uupunut, ja tuntuu, että minun täytyy nukkua kaksi viikkoa putkeen. Mutta sieluni on energisoituneempi ja elävämpi kuin koskaan. Pehmeä sänky, Netflix, kuuma suihku, laattalattiat, iso kämppä, täysi vaatekaappi, kaikki nämä tuntuvat nyt niin turhilta. Totuttaudun varmasti nopeasti kodin mukavuuksiin, mutta oloni on määrätietoinen. Matka heitti aimo annoksen bensaa reissuhimon liekkeihin, joiden kokko roihuaa nyt isompana kuin ikinä.

Lue myös: MATKAOPAS: KAMBODZA