KOHDEOPAS: PHU QUOC

Phu Quoc on kovaa vauhtia kehittymässä turistien temmellyskentäksi. Paras aika matkustaa on nyt, kun saarelta löytyy vielä hiukan aitoa vietnamilaisen palmusaaren tunnelmaa. Toistaiseksi rannoilla saa vielä nauttia rauhasta, ja pienissä kalastajakylissä ihmiset elävät pitkälti perinteistä elämäänsä. Meillä vierähti Vietnamin Phu Quocissa vajaa kuukausi. Tässä valitut vinkit Phu Quocille, missä majoittua, mitä tehdä, missä syödä ja niin edelleen.
Phu Quocin rannat
Phu Quocilla riittää rantaviivaa. Skootterilla on hauska ajaa ympäri saarta autioita palmurantoja metsästäen. Meidän täällä ollessamme rannat olivat yleensä hautautuneet roskaan, mutta toiseen aikaan vuodesta saatat löytää paratiisirannan kokonaan itsellesi. Me majoituimme puolet ajasta Ong Lang Beachillä ja puolet Long Beachillä, ja viihdyimme paremmin Long Beachillä.
Loputtoman pitkä Long Beach
Palmujen reunustama Long Beach (Bai Truong) on Phu Quocin suosituin ranta. Kultahiekkaisella rannalla on kuitenkin pituutta huimat 20 kilometriä, joten tilaa riittää. Auringonlaskut täällä kuuluvat parhaimpien joukkoon, mitä on tullut nähtyä, ja rantaravintoloissa saa kaivaa varpaat hiekkaan.
Long Beach on täyteen rakennettu, mutta ainakin näin huhtikuussa rannalla oli hyvin rauhallista ja siistiä. Me viihdyimme parhaiten Long Beachin tuntumassa, ja se on paras paikka majoittua ainakin jos kaipaa kunnon ravintolatarjontaa.
Unelias Ong Lang Beach
Ong Lang Beachiä (Bai Ong Lang) kuvaillaan usein rauhallisemmaksi vaihtoehdoksi suositulle Long Beachille. Ong Lang Beach koostuu useista poukamista.
Ranta ei kuitenkaan tähän aikaan vuodesta oikein muistuttanut paratiisirantaa, ja ravintoloita oli hyvin vähän auki aamiais- ja lounasaikaan.
Todennäköisesti eri aikaan vuodesta Ong Lang olisi paljon kauniimpi ja viihtyisämpi paikka.
Sao Beach – Phu Quocin paras ranta
Sao Beachiä (Bai Sao) sanotaan Phu Quocin kauneimmaksi rannaksi. Ranta on saanut nimensä meritähdistä, joita täällä näkee varsinkin auringonlaskussa. Sao Beach on kuin onkin kaunis – ainakin jos oikeasta kulmasta katsoo, sillä rannan kauneutta on pilaamassa isoja roskatunkioita. Sao Beach on päiväsaikaan hyvinkin suosittu. Rannalla on vieri vieressä muutamia ravintoloita ja alueelta löytyy pari resorttia.
Tsekkasimme myös muita hiljaisia rantoja, mutta mikään ei jäänyt kovin ihmeellisenä mieleen. Näihin kuului muun muassa Vung Bao.
Mitä tehdä Phu Quocilla
Tässä muutamia vinkkejä siihen, kun rannalla loikoilu alkaa tympimään. Listattujen nähtävyyksien lisäksi Phu Quocilta olisi löytynyt myös ainakin pippurifarmia, temppeleitä, näköalapaikkoja ja kalakastiketehdas.
1. Phu Quocin kaapelihissi
Phu Quocin kaapelihissi on hienoin kaapelihissi, minkä kyytiin olen päässyt. Joku monimutkainen maailman pisin Guinnessin ennätyskin sillä taisi olla. Maisemat yli meren, saarien ja kalastajakylien ovat mahtavat, ja Hon Thomin saarella pääset nauttimaan kauniista palmurannasta. Ainakin jos menet pian, sillä täällä valmistaudutaan isoon turistiryntäykseen.
2. Phu Quocin vankila
Phu Quocin vankila, Coconut Tree Prison, ei ole se mieltä ylentävin vierailupaikka, mutta muistutuksena sodan aikaisista julmuuksista se on tärkeä nähtävyys. Vietnamin sodan julmimmaksi vankilaksi kutsuttu Phu Quocin vankilassa voi tutustua amerikkalaisten tukemiin selkäpiitä karmiviin sotarikoksiin Vietnamissa.
3. Dinh Cau Night Market
Phu Quocin Night Market oli mukava yllätys. Matkamuistojen etsimisen lomassa voi pysähtyä illalliselle seuraamaan torin vilinää ja vilskettä. Älä missaa herkullista kookosjätskiä!
4. Paikallinen kalastajakylä
Varsinkin jos Phu Quoc on ainoa stoppisi Vietnamissa, kannattaa tehdä kurkistus myös paikallisten elämään kalastajakylässä, joita löytyy useampia ja erikokoisia. Me valitsimme Ham Ninhin, jossa oli kyllä busseittain turisteja, joten ei ehkä se paras valinta.
5. Suoi Tranh -vesiputous
Phu Quocin Suoi Tranh -vesiputous on aika turistinen ja rakennettu, mutta onhan se kaunis. Varsinkin, jos lähiaikoina on satanut ja vettä riittää!

6. Veneretki lähisaarille.
Tämä jäi meillä väliin, mikä hiukan harmittaa. Tarjolla Phu Quocilla oli erilaisia veneretkiä lähisaarille ja kirkkaisiin vesiin snorklailemaan koralleille tai vaikka kalastamaan.
Hotellivinkkejä Phu Quocille
Phu Quocin majoitustarjonta on tasokasta ja valinnanvaraa riittää, varsinkin, jos budjetti ei ole ongelma. Tässä muutama vinkki!
Linkit ovat affiliate-linkkejä, eli varauksesta Muuttolintu saa pienen komission.
Budjetilla:
Me majoituimme Bauhinia Bungalowissa (vanhalta nimeltään Nang Bali) lähellä Long Beachiä kokonaiset kaksi viikkoa. Bauhinia Bungalow on pieni siisti perusmajapaikka pienellä altaalla. Rannalle on noin 10 minuutin kävelymatka ja läheltä löytyy useampi ravintola. Hinnat alkavat noin 20 eurosta yöltä.
Simppeliä ja halpaa bungalow-majoitusta tarjoaa Ninila Fruit Farm Bungalow. Bungalowit alkavat n. 15 eurosta yöltä.
Bamboo Cottages tarjoaa ekoystävällistä bungalow-majoitusta ja joogatunteja hiljaisella rannalla. Hinnat alkavat noin 60 eurosta yöltä.
Thanh Kieu sijaitsee suoraan Long Beachin rannalla. Huoneet alkavat 40 eurosta.
Pykälää parempaa:
Sol Beach House sijaitsee Long Beachillä omalla ranta-alueellaan. Hotelliin houkuttelee erityisesti iso palmujen reunustama uima-allas. Hinnat alkavat 80 eurosta yöltä.
Salinda Resort sijaitsee omalla ranta-alueellaan Long Beachillä. Hyvät arvostelut saaneesta viiden tähden hotellista löytyy ihana allas ja parvekkeelliset huoneet. Hinnat alkavat 150 eurosta.
Luksusta – näitä kuolasimme!
Phu Quocin Fusion -resortissa spa-palvelut kuten hieronnat kuuluvat huoneen hintaan. Joissakin huoneista löytyy oma yksityinen uima-allas. Huoneet alkavat n. 200 eurosta.
JW Marriott Emerald Bay Resortin vetonaula on iso simpukanmuotoinen uima-allas. Huoneet alkavat n. 250 eurosta.
Ravintolavinkit Phu Quocille
Kokeilimme jokaikistä ravintolaa Ong Lang Beachillä. Täällä kannattaa ehdottomasti varata romanttinen illallinen Mango Bay Resortin ravintolassa suoraan meren rannalla. Muista ravintoloista maininnan ansaitsevat vain muutama: So True, Freestyle ja Bittersweet.
Long Beachillä ravintolatarjonta on paljon parempaa ja kattavampaa. Me ruokailimme lähinnä oman resortin lähistöllä. Parasta ja halpaa vietnamilaista saa yleensä istahtamalla tienvarsikojun muovituoliin. Ravintoloista maininnan ansaitsevat Iris Cafe, Pineapple Bar, joka tekee myös hyvät drinksut, ja intialainen Ganesh. Auringonlaskudrinksuille hyvä paikka on Rory’s Beach Bar.
Paras aika matkustaa Phu Quocille
Me usein matkustamme sadekaudella tropiikissa, sillä silloin saa yleensä nauttia hiljaisista rannoista ja halvemmista hinnoista. Mutta Phu Quocille en lähtisi monsuunikaudella heinäkuusta syyskuuhun. Sateella koko saari muuttuu mutalammikoksi ja aallokkoinen meri myllää veden sameaksi ja rannat roskaisiksi. Kauneimmillaan Phu Quoc on marraskuun ja maaliskuun välillä. Tämä on kuitenkin myös kuuminta turistisesonkia.
Liikkuminen Phu Quocilla
Phu Quoc ei ole mikään pikkusaari. 50 kilometriä pitkä saari on jopa isompi kuin Phuket. Esimerkiksi Ong Langilta Long Beachille huristelee autolla sen puoli tuntia.
Taksilla lyhyet matkat ovat halpoja, alle eurosta pariin euroon. Pitkät matkat sen sijaan tulevat kalliiksi. Päiväretki voi maksaa jopa 30-40 euroa.
Kätevin ja ylivoimaisesti hauskin tapa liikkua Phu Quocilla on mopon vuokraaminen. Me maksoimme päivästä vajaa 5 euroa. Tiet ovat keskustaa lukuunottamatta rauhallisia. Muista kuitenkin, että vakuutus ei yleensä korvaa mopoajeluita Aasiassa. Todistimme yhden vakavan onnettomuuden ja monta läheltä piti -tilannetta. Aina se ei ole itsestä kiinni, joten mieti tarkkaan onko mopoilu riskin arvoista. Mopoilu vaatii kansainvälisen ajokortin. Me emme nähneet poliiseja, mutta huhujen mukaan sakko voi olla muhkea.
Phu Quocille on Hanoista ja Ho Chi Minh Citystä useita lentoja päivässä. Vaihtoehtoisesti voi tulla bussilla Ha Tieniin tai Rach Giaan ja ottaa sieltä lautan. Huomaa, että sadekausi voi vaikeuttaa lauttojen kulkua.
Lue myös: Phu Quoc – Kadotettu paratiisi?
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Liisa
Kaapelihissi ja Hon Thom olivat koko reissun kohokohtia meillekin. Onneksi hissi oli ehditty avata juuri pari viikkoa ennen meidän reissua! Suositus myös skobailulle, mutta vain kokeneen kuskin kanssa – suureksi osaksi saimme ajella ympäri saarta lähes tyhjillä teillä, mutta vilkkaammilla alueilla liikenne näytti välillä aika pelottavalta. Onneksi T on tottunut Lontoon ruuhkiin, haha!
Anne/ Matkahetket
Mielenkiintoinen postaus! Ja niin hienoja maisemia tuolla. <3