Älä missaa Nusa Penidaa Balin matkalla!
Vain lyhyen lauttamatkan päässä Balilta avautuu kuin toinen, kadonnut maailma. Nusa Penida on Balin aarre ja seikkailijan taivas. Jylhien rannikkomaisemien Nusa Penidan täytyy olla yksi Indonesian kauneimmista saarista. Ja silti se on pysynyt toistaiseksi hiljaisena. Nusa Penida kehittyy nopeasti, mutta toistaiseksi elämä täällä jatkuu pitkälti samoja uomia pitkin kuin aina ennenkin.
Nusa Penida on Balin kupeessa sijaitsevista kolmesta Nusa -saaresta suurin, mutta myös rauhallisin. Meidät tänne houkutteli kuvat, joita olimme nähneet saaren upeista luonnonihmeistä. Tällä kertaa kuvat eivät valehdelleet. “Pitkästä aikaa joku paikka ylittää odotukset“, Rohan totesi, kun allamme avautui Nusa Penidan hämmästyttävä Kelingkingin ranta. Meistä kumpikaan ei olisi uskonut, että näin läheltä Balia voisi löytyä näinkin erilainen saari, täynnä ihmeellistä luontoa ja upeita rantoja.
Nusa Penida on kuin aikamatka menneisyyteen
Turistiseen Baliin verrattuna Nusa Penida on vielä toistaiseksi kuin toinen maailma. Saari kutsuu, ja osittain pakottaakin vaikeakulkuisuutensa takia hidastamaan tahtia. Englantia ei välttämättä puhuta, vastaantulevat lapset jaksavat vielä innostua länsimaalaisista kasvoista, majoitus on pääasiassa vaatimattomia bungaloweja ja ravintolat yksinkertaisia warungeja.
Silti mikään salainen aarre Nusa Penida ei varsinaisesti enää ole. Saaren maine kiirii päivä päivältä, ja saari kehittyy hurjaa vauhtia. Kannattaa siis mennä pian. Toistaiseksi suurimmilla nähtävyyksilläkin on hiljaista, ainakin jos iskee paikalle aamulla tai illalla päiväretkeläisten poistuttua.
Nusa Penidalla voi aistia saaren synkän ja mystisen historian. Saarta asuttaa mahtava demonikuningas, ja historiaan liittyy pahoja henkiä ja mustaa magiaa. Pitkän aikaa saari toimi myös vankisiirtolana.
Saari täynnä seikkailuja
Yksi suosikkiasioistani saarella oli skootterilla suunnistaminen pitkin kapeita ja jyrkkiä vuoristoteitä ohi palmumetsien, paikalliskylien ja vilkuttavien lasten. Siitä huolimatta, että skootterilla kruisailu on täällä riskipeliä. Näimme useamman onnettomuuden. Teitä päällystetään parasta aikaa, mutta toistaiseksi monet ovat niin järkyttävässä kunnossa, että kahden päivän jälkeen on takapuoli hellänä.
Monille Nusa Penidan upeimmista rannoista joutuu laskeutumaan satoja rappusia. Mutta vaiva on sen arvoinen, sillä näin kauniita rantoja en ole ennen Indonesiassa nähnyt. Ympäri saarta seikkaillessa voit löytää salaisen vesiputouksen tai kallionseinämästä avautuvan temppelin.
Jos ajoittaa retket oikeaan aikaan, henkeäsalpaavista maisemista pääsee nauttimaan ihan yksin. Angel’s Billabong, luonnon muodostama ääretön uima-allas, on saaren kuuluisimpia nähtävyyksiä. Oli epätodellinen kokemus pulahtaa altaaseen ilman ristinsielua ympärillä.
Kenties parhaiten saari tunnetaan Manta Pointista, jossa voi uida jättimäisten, isoimmillaan jopa yhdeksänmetrisiksi kasvavien paholaisrauskujen kanssa. Oli uskomatonta kohdata näitä merten lempeitä jättiläisiä kasvotusten veden alla.
Useimmat turistit vierailevat saarella päiväretkellä, mutta Nusa Penida vaatii useamman päivän. Kolme päivääkin hurahti hetkessä.
Nusa Penida on se paikka, jota ihmiset etsivät niin usein lähtevät etsimään Balilta, mutta päätyvät pettymään. Unohda Gilit ja jopa Nusa Lembongan. Tee itsellesi palvelus, ja sisällytä Balin matkaan Nusa Penida. Ja viivy kauemmin kuin päivä.
Lue myös: Mitä tehdä Nusa Penidalla
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Elsa/Hakunamalife
Vietin Nusa Penidalla 4 päivää viime kesän Balin reissulla ja paikasta tuli mun koko matkan suosikki? Saari oli niin kaunis ja Baliin verrattuna siellä oli vain vähän turisteja. Vaikka Balia en niin paljon kaipaakkaan, Nusa Penidalle voisin kyllä joku päivä palata.
Anna
Samat fiilikset jäi. Se kyllä kehittyy niin nopeasti nyt, että muutaman vuoden päästä en enää välttämättä menisikään.
Frida Ingrid - Ikimatkalla
Vautsivau, mitkä maisemat! <3 Mä oon tainnut ihan randomisti törmätä tosi usein IG:n traveltileillä tähän samaan paikkaan, eli on varmasti suosio kasvamassa kuten itsekin totesit. Todella kauniin oloinen paikka! 🙂
http://www.rantapallo.fi/fridaingrid
Anna
Jep Instassa itsekin törmäsin ensin tuohon Kelingkingin rantaan. Oli kyllä yhtä upea livenä, ellei jopa upeampi!
Sofia / Project Forever
Upean näköisiä kuvia, kuten teillä aina! 😀 Pohdiskelin pitkään maailmanympärimatkan Indonesian- osuutta suunnitelessa Nusa-saaria, mutta ne vaihtuikin Lombokiin. Ehkä sitten seuraavalla kerralla täytyy käydä tutkimassa Nusat! 🙂
Anna
Lombok on toinen paikka, jonne voisin lähteä takaisinkin. Nusa Lembongan ei itseä niin kiinnosta, koska kuulemma aika turistinen, mutta Nusa Penida oli kyllä mieletön!
Sandra
Tämä paikka menee nyt muistiin, sillä vielä uudestaan voisin Balille mennä, mutta jättää Ubudit ja Gilit vähemmälle. Upeita maisemia ja kuvien perusteella ei näyttänyt juuri muita ihmisiä olevan (toki olet haka rajaamaan kuvia!). Balista tuntuu paljastuvan koko ajan kaikkea uutta koettavaa.
Anna
Balilta ja lähisaarilta kyllä löytyy yllättävän paljon! Kuvissa ei ole ihmisiä pois tarvinnut rajata, siinä auttaa se että valitaan yleensä rauhallisia kohteita, niin kuin vaikka tää Nusa Penida. Ruuhkaiset rannat ei esim. meitä niin kiinnosta.
Anni | Rajatapaukset
Aivan ihanan näkönen paikka! Oisinpä tiennyt tästä pari vuotta sitten Balilla käydessäni.
Terhi
Ei voi kieltää, hienot on maisemat, vähän kyllä pistää miettimään nuo mainitsemasi sadat portaat. Vaikeahan noista saarista olisi valita?
Anna K. - Kaukaa haettua
Tosi kaunista! Sadat portaat rannoille vähän kauhistuttaa, mutta ehkä se on vaivan arvoista. Nimenomaan pienet ja hiljaiset kohteet kiinnostaa muakin, sitä haluaa pienen hetken paratiisia ihan vain itselleen. 🙂
Kohteena maailma / Rami
Tässä oli hyvä vinkki! Bali on kiinnostanut jo pidemmän aikaa, niin täytyy pohtia, saisiko tämän matkasuunnitelmaan mukaan. Upean näköinen paikka!
Pekka kulmala
Vinkit kelpaa