CAIRNS, AUSTRALIA – MATKAOPAS: Nähtävyydet ja paikallisen vinkit

Cairns on yksi Australian suosituimmista lomakohteista maan trooppisessa koillisosassa Ison Valliriutan edustalla. Minkälainen on Cairns matkakohteena, mitkä ovat Cairnsin parhaat nähtävyydet? Entä minkälainen on Cairnsin sää? Olemme asuneet Cairnsissä useamman vuoden, ja nyt on aika jakaa parhaat vinkit Cairnsiin paikallisen silmin.

Sisältää affiliatelinkkejä, linkit merkitty tähdellä*

Olemme kiertäneet Australiaa ristiin rastiin, matkanneet ympäri koko rannikon ja halki Outbackin. Välillä asuimme vuosikaudet Melbournen miljoonakaupungin keskustassa. Kaikista parhaiten olemme kuitenkin viihtyneet palmun alla Pohjois-Queenslandin Cairnsissä.

Siispä kun oli taas matkojen jälkeen aika asettua johonkin päin Australiaa, ei meidän tarvinnut kauaa kohdetta arpoa. Cairnsin paratiisirannat, ihmeellinen luonto ja pienehkön kaupungin rento tunnelma veivät sydämemme. Sen verran syvästi, että näissä maisemissa sanoimme myös tahdon vuosia sitten. Veikkaan, että me ikuiset kulkurit olemme vihdoin löytäneet pesäpaikkamme.

Lue myös: Millaista on elämä Australian Cairnsissä?

Tässä kootut paikallisen vinkit Cairnsin trooppiseen lomakaupunkiin.

Cairns Australia

Cairns pähkinänkuoressa

Cairns on Australian trooppinen lomakaupunki maan koillisosassa Pohjois-Queenslandissä. Cairns tunnetaan etenkin maan suosituimpana porttina Isolle Valliriutalle.

Cairns hurmaa luonnollaan vaikka ei pinnan alle kurkistaisikaan; muinaisia sademetsiä, salaisia vesiputouksia, paratiisirantoja, palmusaaria ja Australian omituisia otuksia…

Cairns perustettiin vuonna 1876, ja kaupunki sai nimensä silloisen kuvernööri William Wellington Cairnsin mukaan. Kaupungin väkiluku on vuonna 2023 noin 160 000, ja kaupunki kasvaa kovaa vauhtia.

Cairns on Australian neljänneksi suosituin kohde kansainvälisten matkailijoiden keskuudessa suurten kaupunkien Sydneyn, Melbournen ja Brisbanen jälkeen.

Cairns blogi
Cairns on yksi Australian suosituimpia lomakohteita.

Cairns – Parhaat nähtävyydet

Cairnsin nähtävyydet löytyvät kaupunkia ympäröivästä ainutlaatuisesta luonnosta; Ison Valliriutan ihmeellisestä maailmasta, sademetsistä, palmurannoista ja suloisista pikkukylistä. Itse Cairnsin kaupunki on melko tyypillinen keskikokoinen aussikaupunki.

Nähtävyyksiä varten täällä joutuukin usein ottamaan renkaat alle ja tutustumaan lähiseutuun. Paras tapa tutustua alueeseen on vuokra-autolla, mutta suosituimmille nähtävyyksille järjestetään myös retkiä.

Tässä Cairnsin parhaat nähtävyydet:

1. Iso Valliriutta

Cairns on Australian suosituin lähtöruutu Isolle Valliriutalle. Unescon maailmanperintökohteenakin tunnettu Iso Valliriutta on listattu yhdeksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä. Massiivisen koralliriuttamuodostelman voi nähdä avaruudesta asti.

Risteilyjä Cairnsistä Isolle Valliriutalle on joka lähtöön, ja siksi risteilyn valinta voikin aiheuttaa harmaita hiuksia. Päiväristeilyjen hinnat alkavat noin sadasta dollarista. Outer Reef eli hieman kauempana sijaitseva riutta tarjoaa yleisesti ottaen huikeimman vedenalaisen maailman. Retkiä järjestetään myös Ison Valliriutan kauniille saarille, joissa koralliriutan ihmettelyn voi yhdistää rannalla löhöilyyn.

Cairnsin lisäksi risteilyjä Isolle Valliriutalle järjestetään myös läheisestä Port Douglasin lomakylästä. Me valitsimme koko päivän kestävän Sailawayn Outer Reef -risteilyn, jota voin lämpimästi suositella.

Isolle Valliriutalle järjestetään myös helikopteri- ja pienkonelentoja, jos pysyt mieluummin kuivana. Yläilmoista riutan massiivisesta koosta saa paremman kuvan.

Drone-kuva | Iso Valliriutta
Tärkein Cairnsin nähtävyys on tottakai Iso Valliriutta.

2. Cape Tribulation ja Daintreen sademetsä

Noin parin tunnin ajomatkan päässä Cairnsistä pohjoiseen löytyy Cape Tribulation, jossa maailman vanhimpiin kuuluva Daintreen sademetsä kohtaa rannikolla Ison Valliriutan. Cape Tribulationin parhaita paloja ovat koskemattomat palmurannat ja villin viidakon läpi kulkevat kävelyreitit. Paras tapa tutustua alueeseen on omalla autolla, mutta tänne järjestetään Cairnsin kaupungista myös bussiretkiä.

Lue lisää: Cape Tribulation – Maailman vanhin sademetsä kohtaa Ison Valliriutan

Cairns nahtavyydet, Cape Tribulation
Cairnsin parhaat nähtävyydet löytyvät lähiympäristöstä.

3. Cairnsin rannat

Cairnsin ympäristöstä löytyvät monet Australian kauneimpiin kuuluvista rannoista. Huomaa, että Cairnsin kaupungista ei löydy rantaa, vaan rantaviiva alkaa lyhyen ajomatkan päässä kaupungista. Mitä kauemmas ajaa, sitä koskemattomammiksi rannat muuttuvat. Cairnsin rannoista lisää alempana.

4. Port Douglas

Port Douglas on pieni leppoisa lomakaupunki noin puolen tunnin ajomatkan päässä Cairnsistä. Port Douglasin vetonaula on sen edustalla loputtomiin venyvä palmuranta 4 Mile Beach. Viihtyisästä kylästä löytyy tasokas hotellitarjonta ja lukuisia hyviä ravintoloita. Port Douglas sopiikin mainiosti tukikohdaksi Pohjois-Queenslandiin tutustumiseen Cairnsin sijaan, etenkin jos kaipaa matkalta rantaelämää. Päiväretki Port Douglasiin kuitenkin kannattaa, vaikka et täällä majoittuisikaan.

Lue lisää: Australian Port Douglas on leppoisa tropiikin rantalomakode

Port Douglas, Australia

5. Kurandan sademetsäkylä

Kuranda on idyllinen pieni sademetsäkylä kukkuloilla Cairnsin yllä. Kurandaan pääsee joko autolla mutkaista tietä pitkin, kaapelihissillä tai historiallisella maisemajunalla. Suosittu tapa tutustua Kurandaan on ottaa kaapelihissi ylös Kurandaan, ja tulla maisemajunalla takaisin Cairnsiin, tai toisinpäin.

Kurandassa ei kannata missata hippitunnelman värikkäitä markkinoita. Toinen nähtävyys Kurandassa on henkeäsalpaava Barron Falls, joka pauhuaa parhaimmillaan sadekaudella.

Kurandasta löytyy pieni eksoottisten papukaijojen lintupuisto, perhospuisto, sekä kaksi eläinpuistoa, Koala Park sekä Rainforestation Nature Park. Meidän suosikkimme näistä on Rainforestation, jossa pääsee Australian eläinten lisäksi tutustumaan aboriginaalien kulttuuriin esimerkiksi bumerangin heiton merkeissä.

Cairnsin nähtävyydet, Barron Falls
Mahtipontinen Barron Falls on yksi Cairnsin parhaimpia nähtävyyksiä.

6. Atherton Tablelands ja Cairnsin vesiputoukset

Cairns on epäilemättä Australian paras paikka vesiputousjahtiin. Alueelta löytyy niin monta vesiputousta, että vielä vuosien jälkeenkin valtaosa on meillä näkemättä.

Cairnsin taustalla kohoavat kukkulat, Atherton Tablelands eli Athertonin pöytävuoret kätkevät sisäänsä lukemattomia salaisia vesiputouksia. Vihreät kukkulat ovat kaunista aluetta muutenkin ja muistuttavat paikoin ihan Kontua Taru Sormusten Herrasta -leffasta. Nähtävyyksiä alueelta löytyy useammalle päivälle.

Cairns nähtävyydet | Tully Gorge
Atherton Tablelands on yksi Cairnsin vaikuttavimpia nähtävyyksiä.

7. Ison Valliriutan saaret

Cairnsin tuntumasta löytyy lukuisia lomasaaria, joilla rannalla loikoilun voi yhdistää Isolla Valliriutalla snorklailuun. Suosituimmat saaret ovat Fitzroy Island sekä Green Island, joille molemmille lauttamatka Cairnsistä kestää noin 45 minuuttia. Molemmilta saarilta löytyy yksi hotelli.

Fitzroy Islandilla koralliriuttaa pääsee ihailemaan rannalta uimalla, kun taas Green Islandin vedenalainen maailma on vaatimattomampi. Molemmilla saarilla olemme kuitenkin bonganneet kilpikonnia veden alla. Fitzroy Islandin rannat ovat pientä korallia, kun taas Green Islandilta löytyy myös hiekkarantaa.

Pykälää eksklusiivisempi saari on Lizard Island, jonka kauneudesta pääsevät nauttimaan vain resortin vieraat.

Fitzroy Island, Cairns
Fitzroy Island, Cairns

8. Mission Beach

Mission Beach on mielestäni yksi Australian kauneimpia rantoja. 14 kilometrin pituudelle venyvä palmuranta on aina rauhallinen, kuten sitä ympäröivä unelias pikkukyläkin. Mission Beach sijaitsee noin parin tunnin ajomatkan päässä Cairnsistä etelään. Alueelta löytyy kourallinen hotelleja ja ravintoloita.

Lue myös: Australian parhaimmat rannat ja kauneimmat rantalomakohteet x 25

Cairns nahtavyydet, Mission Beach

9. Kokeile adrenaliinilajeja tai lähde vaellukselle

Cairnsillä on paljon tarjottavaa aktiivilomalle tai extreme-lajien ystäville. Alueelta löytyy lukuisia vaellusreittejä huikeissa maisemissa. Miltä kuulostaa esimerkiksi Queenslandin korkeimman vuoren huiputtaminen? Vaihtoehtoisesti vuokraa kajakki ja lähde melomaan Ison Valliriutan saarelta toiselle.

Adrenaliinilajien ystäville Cairnsin ympäristöstä löytyy esimerkiksi koskenlaskua, benji- ja laskuvarjohyppyä, wakeboardingia eli vesilautailua sekä canyoningiä.

10. Krokotiiliristeily

Veneretki krokotiilien asuttamalla joella on paras tapa bongata maailman suurin krokotiili luonnossa. Veneretkiä järjestää esimerkiksi Hartley’s Crocodile Tours.

Drone-kuva | Suistokrokotiili köllöttelee joen varressa.

Cairns – Tekemistä kaupungissa

Kuten todettua, Cairns on parhaimmillaan lähialueilla. Mutta koska todennäköisesti tulet viettämään aikaa myös kaupungissa, tässä tekemistä ja parhaat nähtävyydet Cairnsin keskustassa.

1. Cairnsin laguuni

Cairnsin kaupungista ei löydy uimarantaa. Sen sijaan veden ääreltä keskeltä kaupunkia löytyy viihtyisä 4800 neliömetrin keinotekoinen suolavesilaguuni. Cairnsin laguuni on suosittu paikka rentoutumiseen veden äärellä.

Cairns nähtävyydet - laguuni
Cairnsin suosituin nähtävyys lienee kaupungin keinotekoinen laguuni.

2. Rusty’s Market

Rusty’s -tori on oma lempparipaikkani kaupungissa. Vilkkaalla torilla viihtyvät niin paikalliset kuin turistitkin. Täällä pöydät notkuvat eksoottisia hedelmiä ja paikallisesti tuotettuja luomuvihanneksia. Torin toisessa päässä myydään tropiikin tuliaisia, ja herkullisista ruokakojuista tarjoillaan maittavaa lounasta maailman eri kolkista.

Rusty’s Market on auki perjantaista sunnuntaihin.

3. Cairns Esplanade

Cairnsin meren rannalla kulkeva esplanadi on leppoisa paikka. Cairnsin kävelukadun varrelta löytyy suosittu leikkipaikka lapsille, Muddy’s Playground. Kävelykadun viereinen nurmialue on suosittu paikka vaikkapa piknikeille tai kuntoiluun. Esplanadilta löytyy myös viihtyisiä ravintoloita merimaisemilla.

Cairns
Cairnsin esplanadi on viihtyisä lenkkeilypaikka.

4. Cairns Night Market

Cairnsin Night Market oli ennen koronaa vilkas ja viihtyisä turistikohde. Valitettavasti koronan myötä suurin osa kojuista sulki ovensa, ja viime käynnillämme 2021 se oli edelleen aika kuollut. Ehkä turistivirtojen taas kasvaessa Cairnsin yömarkkinat heräävät taas eloon. Cairns Night market avaa ovensa viideltä iltapäivällä ja sulkee kymmenen maissa.

5. Cairns Botanic Gardens

Myönnettäköön, Cairnsin kasvitieteellinen puutarha ei kuulu Australian parhaimpiin. Vehreä puisto on kuitenkin vierailun arvoinen, jos Cairns on ainoa kohteesi Australiassa. Puisto on myös oiva paikka vaikkapa piknikille. Älä unohda hyttyskarkotetta!

Cairns Australia

6. Cairns Aquarium, Zoom ja Wildlife Dome

Henkilökohtaisesti ihailen eläimiä mieluummin niiden omassa elinympäristössä, varsinkin näin kun Isolla Valliriutalla ollaan. Mutta toki kaikille se ei ole mahdollista. Keskustastassa sijaitsevassa Cairns Aquariumissa pääsee ihailemaan vedenalaista elämää lasin läpi. Cairns Zoom ja Wildlife Domessa pääsee ihailemaan Australian outoja otuksia sekä vaikkapa vaijeriliukumaan krokotiilin yltä.

Cairns Aquarium

Cairns – Sää ja paras aika matkustaa

Australian Cairnsin sää on lämmin ympäri vuoden. Trooppisen Cairnsin ilmasto jakautuu kuivaan ja sadekauteen. Paras aika matkustaa Cairnsiin on Australian talvella touko-syyskuussa, jolloin sää on leuto ja meressä voi uida, sillä meduusakausi on ohi. Näin “talvellakin” veden lämpötila on miellyttävä 26 astetta, ja pitkähihaista ei kaipaa yölläkään kuin harvoin.

Australian kesällä lokakuusta huhtikuuhun Cairnsissä on sadekausi ja sää on tavallista kuumempi. Vaikka lämpötilat eivät Cairnsissä nouse juurikaan 35 astetta kuumemmaksi, ilmankosteuden vuoksi se tuntuu tukahduttavan kuumalta, ja jopa kuumemmalta kuin eteläisten kaupunkien 45 asteen kesälämpötilat.

Meidän täällä asuessamme sadekausi ei ole juuri ollut kuivaa kautta sateisempi, mutta se riippuu toki vuodesta. Sadekaudella Cairns on kuitenkin altis sykloneille, ja sateiden ollessa tavanomaista rankempia myös tulville. Sadekausi tuo tullessaan rannoille meduusavaaran.

Cairns sää

Cairnsin rannat

Mikä meitä tässä osassa Australiaa oikein viehättää, monet ihmettelevät. No, siihen liittyvät varmasti Cairnsin lähiseutujen paratiisirannat, jotka kuuluvat Australian kauneimpiin. Cairnsistä pohjoiseen ajaessa rannikkoa täplittävät toinen toistaan kauniimmat palmurannat.

Rannat ovat aina rauhallisia, ja se ikioma autio palmurantakin on täällä helppo löytää. Tämä on aika merkittävä syy siihen, miksi olen rakastunut tähän osaan Australiaa niin palavasti.

Cairnsin rannat alkavat noin vartin ajomatkan päässä kaupungista. Suosituimpia Cairnsin lähirannoista ovat Trinity Beach ja Palm Cove, joista löytyy myös majoitusta sekä kourallinen ravintoloita ja baareja. Tänne pääsee bussilla keskustasta.

Palmurantojen rakastajalle suosittelen kuitenkin vuokraamaan renkaat alle, ja ajelemaan pikkuhiljaa Cairnsistä pohjoiseen, aina Port Douglasiin asti. Noin puolen tunnin ajomatka kulkee meren rannalla, ja matkan varrella riittää lukemattomia autioita rantoja, joissa rantahiekasta saa nauttia ilman ristin sielua ympärillä. Tämä pätkä kuuluu epäilemättä Australian parhaimpiin road trip -reitteihin.

Cairns - rannat

Cairnsin rannat ja uiminen

Australiasta kun puhutaan, on tottakai mainittava vesissä vaanivat hirviöt. Australian pohjoisosien tropiikkia asuttavat maailman suurimmat krokotiilit eli suistokrokotiilit, joten missä tahansa täällä ei kannata syöksyä pulikoimaan.

Suistokrokotiilit elävät joissa, joten pääsääntönä kannattaa pitää etäisyys joenrantoihin, ellei tiedä varmasti, että uiminen on turvallista. Mereen krokotiilit eksyvät hyvin harvoin, yleensä vain siirtyessään joesta toiseen. Tietyillä rannoilla on kuitenkin bongattu sinne syystä tai toisesta eksyneitä krokotiileja, ja seurauksena näiltä rannoilta löytyy varoituskyltit.

Sadekaudella vesissä liikkuu myös vaarallisia meduusoita. Meduusakausi vaihtelee hiukan vuosi vuodelta, mutta Cairnsin sadekausi ajoittuu yleensä lokakuusta toukokuuhun. Kuivalla kaudella kesäkuusta syyskuuhun meduusoista ei yleensä ole vaaraa.

Turistina on hyvä idea tarkistaa aina paikallisilta, missä alueella voi uida. Suosituimmilta rannoilta löytyy sadekauden aikaan pienet valvotut ja verkotut alueet uimiseen.

Parhaat paikat uimiseen ovat kuitenkin Isolla Valliriutalla ja sen saarilla kuten Green Islandilla ja Fitzroy Islandilla. Täällä vesi on kristallinkirkasta eikä krokotiilin murkinaksi päätymistä tarvitse murehtia.

Cairnsin kuumuutta pääsee pakoon myös sisämaan vesialueilla. Sademetsän siimeksestä löytyy lukemattomia kauniita ja turvallisia uimapaikkoja. Ne ovat houkuttelevia kohteita etenkin sadekauden tukahduttavan kosteassa kuumuudessa.

Miltä kuulostaa aamusuihku vesiputouksen alla? Suosituin swimming hole Cairnsin lähellä lienee Crystal Cascades.

Ruoan rakastajan Cairns – Parhaat ravintolat

Australialainen ruoka vaihtelee paljon alueittain. Australian tropiikissa maut ovat saaneet vahvoja vaikutteita maahanmuuttajien mukana Kaakkois-Aasiasta. Cairns loistaakin esimerkiksi thaimaalaisilla ravintoloillaan. Edes Melbournessa, joka on kuuluisa ravintolakulttuuristaan, emme löytäneet yhtä hyvää thaikkuruokaa. Kokeile esimerkiksi esplanadin Iyaraa tai Trinity Beachin Yada Thai -ravintolaa.

Cairnsissä pääset maistamaan myös paikallisia erikoisuuksia kuten kengurua, barramundia ja krokotiilia. Tässä meidän suosikkiravintolat Cairnsissä:

1. Nu Nu, Palm Cove

Suoraan Palm Coven palmurannan palmujen alla sijaitsee palkittu Nu Nu, joka tarjoilee modernia australialaista ruokaa trooppisella twistillä. Ravintolan omistaja on myös vieraillut useasti Australian Masterchefissä. Joka kerta tilaan alkupalaksi ainakin betel-lehdessä tarjoiltua teepuu-savustettua kalaa.

Sään salliessa varaa pöytä ulkoa. Nu Nu tarjoaa myös loistavaa aamiaista!

Cairns matkaopas, Nu Nu ravintola
Nu Nu Palm Cove, Cairns

2. Osprey’s, Thala Beach

Osprey’s sijaitsee noin puolivälissä Cairnsiä ja Port Douglasia Thala Beach Resortin yhteydessä. Täällä olemme syöneet yhden parhaimmista illallisista Cairnsissä. Ravintolasta avautuvat hulppeat näkymät merelle. Varausta on kuitenkin pahamaineisen vaikea saada, ja kuumimpana sesonkina ravintola tarjoilee vain resortin asukkaita.

3. Ochre Restaurant, Cairns

Cairnsin esplanadilla sijaitseva Ochre on kaupungin paras paikka tutustua australialaiseen ruokaan ja kokeilla vaikkapa kengurua tai krokotiilia. Tykkäämme tästä ravintolasta sen verran, että annoimme sen hoitaa myös häidemme tarjoilut. Ravintola saa pisteet myös hyvästä gluteenittomasta tarjonnasta.

6. Tha Fish, Cairns

Esplanadilla sijaitseva Tha Fish on varmasti yksi Cairnsin parhaita paikkoja nauttia seafood platter, eli meren herkkuja notkuva lautanen. Kauniit satamamaisematkaan eivät haittaa!

4. Vivo, Palm Cove

Vivo on toinen syystäkin suosittu ravintola Palm Coven lomakylässä. Monipuolisen ruokalistan suosikkejani ovat olleet sichuanilainen kalmari ja lohisashimi.

5. Bayleaf, Cairns

Bayleaf on tunnelmallinen balilainen ravintola Cairnsissä, joka tarjoilee autenttisia indonesialaisia herkkuja. Bayleaf on yksi paikallisten kauan rakastetuista ja tunnetuimmista ravintoloista. Parhaimmillaan illallisella, varaus kannattaa varsinkin loma-aikoihin!

7. Bushfire Cairns, Cairns

Bushfire Cairns on palkittu brasilialais-australialainen BBQ-ravintola Cairnsin keskustassa. Tarjoilijat veistävät lihan isosta vartaasta pöydässä. Valitettavasti Bushfire sulki ovensa koronan seurauksena, mutta nettisivujen mukaan ravintola aikoo avautua taas pian.

8. Salt House, Cairns

Cairnsin esplanadilla sijaitseva Salt House on suosittu baari, ravintola ja pizzeria. Soveltuu pizzalle, tapaksille, pihville tai varsinkin cocktaileille viihtyisillä sohvilla. Etenkin viikonloppuisin Salt Housessa pääsee nauttimaan livemusiikista tai DJ:stä.

9. Tokyo Dumpling, Cairns

Tokyo Dumpling on meidän budjettivalinta japanilaiselle lounaalle. Suosittelen dumplingeja eli kasvis- tai lihatäytteisiä nyyttejä sekä täyteläistä ja mausteista tantan ramen -keittoa. Tokyo Dumplingista löytyy myös gluteeniton ja vegemenu, pisteet siitä!

10. Guyala Cafe, Cairns

Cairnsin esplanadin päässä sijaitseva kahvila on mielestäni heittämällä keskustan paras. Menu on mielenkiintoinen ja mielikuvituksellinen. Viikonloppuisin aamiaiseksi voi tilata vaikka hummeria.

Cairns - parhaat ravintolat
Guyala on meistä Cairnsin paras kahvila.

Cairns – Majoitus

Tässä muutama usein suositeltu majoitus Cairnsissä. Tukikohdaksi Cairnsin sijaan voi myös harkita Palm Coven rantakohdetta tai Port Douglasia.

*Crystalbrook Riley on nuorekas ja tasokkaan tyylikäs hotelli Cairnsin keskustassa. Hotellista löytyy useampi ravintola, ja kattobaarista avautuvat hulppeat maisemat.

*Gilligan’s Backpackers on Cairnsin suosituin hostelli, ja syystäkin. Hostellista löytyy hauska tunnelma, aina bileet ja viihtyisä uima-allas.

*Pepper’s Beach Club sijaitsee Palm Coven rantakadulla puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta. Hotellin kohokohta on sen viihtyisä allas-alue swim-up -baareineen. Majoituimme täällä useamman viikon ennen häitämme ja rakastimme joka hetkeä!

*Alamanda on tasokas hotelli suoraan parhaimmalla paikalla Palm Coven palmurivistön edustalla. Tästä ei sijainti parane!

Cairns Hotelli
Pepper’s Beach Club on yksi suosikkihotellejamme Cairnsin tuntumassa.

Liikkuminen

Bussilla pääsee liikkumaan Cairnsissä melko hyvin. Bussit eivät kuitenkaan kulje kovin kauas kaupungista. Taksit ovat kalliita ja Uberit usein vieläkin kalliimpia. Taksi kaupungista Palm Coven rantakylään kustantaa arviolta $60.

Koska Cairnsin parhaat nähtävyydet löytyvät lähialueilta, suosittelen vuokraamaan auton edes osaksi ajasta. Cairns on suhteellisen pieni kaupunki, ja ajaminen etenkin keskustan ulkopuolella helppoa.

Cairns – Miten sinne pääsee?

Cairnsiin tulee matkaa Brisbanen pääkaupungista noin 1700 kilometriä ja Sydneystä noin 2400 kilometriä. Helpoin tapa on tietenkin lentää, mutta kaupunkiin kulkee myös busseja.

Lyhyin lento Suomesta Cairnsiin on kirjoitushetkellä joko Singaporen tai Japanin kautta yhdellä pysähdyksellä. Cairnsin lentokenttä sijaitsee seitsemän kilometrin päässä kaupungista, Cairnsin kaupungin ja pohjoisten rantakohteiden välimaastossa. Kentältä on helppo ottaa taksi majoituspaikkaan.

Cairns nähtävyydet

Kiinnostaako Cairns matkakohteena? Joko olet käynyt? Jäikö kysyttävää? Jätä kommentti.

Lue myös: Australian Port Douglas on leppoisa tropiikin rantalomakohde
Cape Tribulation – Maailman vanhin sademetsä kohtaa Ison Valliriutan
Minkälaista on elämä Australian Cairnsissä?
MATKAOPAS: AUSTRALIA

Selviytymisopas Australiaan

Selviytymisopas Australiaan

Minne Australiassa suuntaisin? Minkälaista elämä on toisella puolella Tellusta? Mitä Australiassa asuminen maksaa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löydät vastauksen e-kirjasta Selviytymisopas Australiaan. Kirjassa sukelletaan syvemmälle australialaiseen sielunmaisemaan, käsitellään kulttuurieroja sekä jaetaan käytännön vinkkejä matkalle down under.