Fraser Island – Kun tapasin elämäni rakkauden

Sisältää affiliatelinkkejä, linkit merkitty tähdellä*

Australian itärannikon Fraser Island, maailman suurin hiekkasaari, on yksi Australian tunnetuimmista luonnonihmeistä ja maailmanperintökohteista. Se oli myös yksi Australian itärannikon road tripin kohteista, mitä odotin eniten. Täällä ikivanhat sademetsät kasvavat hiekasta, täällä pääsimme kruisailemaan pitkin 120 kilometriä pitkää hiekkarannan ”moottoritietä”, ja täällä tapasin elämäni rakkauden.  Entä miksi nimeä Fraser Island ei pitäisi saaresta enää käyttää?

Koska Fraser Island on siis hiekkasaari, täällä liikutaan jeepillä. Oma rakas campervanimme oli jätettävä mantereella, ja buukkasimme itsemme kahdeksan hengen jeeppiin kolmen päivän retkelle. Mukaan lähti sekava seurakunta ympäri maailmaa, mukaanlukien yksi varsin varteenotettava aussipoika. Tyttöjen kesken supistiin leikitellen, kuka ottaa kenetkin.

Fraser Island

Suosituin portti Fraser Islandille on itärannikon Hervey Bay, vaikka saarelle pääsee myös Rainbow Beachiltä. Ennen lähtöä Hervey Bayssä meille kerrottiin hiekassa ajamisesta ja muita olennaisia asioita saaresta. Meitä varoitettiin uimasta meressä – se on täällä kuulemma täynnä haita ja meduusoita. Ei kuulemma kannata edes kahlata, jos haluaa pitää raajansa, emmekä ajatelleet ottaa riskiä. Seuraavana aamuna hyppäsimme lauttaan ja seikkailu sai alkaa.

Fraser Island – Sademetsää, järvimaisemia ja loputonta rantaviivaa

Kruisailimme maailman ainoiden hiekassa kasvavien, korkeuksiin kohoavien sademetsien läpi 75-Mile Beachin moottoritielle. Kyllä, Fraser Islandilla on moottoritie suoraan rannalla, ja ranta tosiaan on 120 kilometriä pitkä. Houkutus on suuri pistää kaasu pohjaan, mutta kaahaaminen ei hiekassa kannata, ellei halua päätyä katolleen.

Fraser Island

Fraser Island tunnetaan myös sen sadoista makeanveden järvistä, joita ympäröivät hiekkadyynit. Näistä yksi suosituimmista on Lake Wabby, syvä, vihreä järvi keskellä korkeuksiin kohoavia hiekkadyynejä. Pulikoimme järvessä kissakalojen seassa viiniä kippistellen – reppureissaajaelämää parhaimmillaan.

Fraser Island

Fraser Island

Kohokohdaksi Fraser Islandilla taisi jäädä häikäisevän valkoisen hiekan ja kristallinkirkkaan veden Lake MacKenzie, jonne saapuessamme tuntui kuin olisimme astuneet paratiisiin.

Lake McKenzien hiekka on niin puhdasta, että sitä voi käyttää korujen tai hampaiden puhdistukseen. Järven veden sanotaan olevan puhtaampaa kuin hanavesi.

Fraser Island

Yksi Fraser Islandin kuvatuimpia paikkoja on vanhan, haaksirikkoutuneen Maheno -laivan hylky.

Fraser Island

Seuraavana aamuna satoi vettä kaatamalla, ja maailman suurin hiekkasaari muuttui maailman suurimmaksi mutasaareksi. Tuuli ja sade pieksi siihen malliin, että matkanteko tyssäsi siihen. Seurauksena paljon Fraser Islandin ihmeitä jäi näkemättä.

Dingojen piiritys ja pelastava prinssi

Kaamean sään vuoksi ei auttanut muu kuin korkata viini ja aloittaa juomapelit. Mikäs sen parempi tapa tutustua kanssamatkustajiin, ja saattoihan siinä illan edetessä, viinin humahtaessa huppuun ja ujouden kaikotessa, jotain romanssiakin syntyä australialaisen nappisilmän Rohanin kanssa…

Fraser Island on kenties Australian paras paikka bongata dingoja. Dingoihin voi törmätä myös muualla Australiassa, mutta täällä ne ovat puhdasrotuisia ja niitä on joka puolella.

Leirintäalueet ovat aidoitettu, mutta silti ei ole hyvä idea jättää ruoantähteitä tai roskia ulos. Joku saattaa muistaa, kun muutama vuosi sitten saksalainen sammunut reppureissaaja joutui Fraser Islandilla dingon raatelemaksi. Tyyppi väitti kivenkovaan, ettei ollut kännissä, mutta harvemmin sitä ei herää, jos dingo popsii naamaa. Dingojen hyökkäykset ovat hyvin harvinaisia, mutta mahdollisia, joten varovainen kannattaa olla.

Jo lounaalla lauma vihaisennäköisiä dingoja kierteli ympärillämme. Yön pimetessä koimme kuumottavia hetkiä. Olimme palaamassa leirintäalueelle, kun auto ei startannutkaan. Lähdimme tarpomaan läpi tiheän sademetsän pienessä maistissa kohti leirintäaluetta. Olimme eksyksissä säkkipimeässä viidakossa, ja meillä oli vain pikkuruinen taskulamppu, kun tässä vaiheessa puhelimien akutkin olivat tyhjiä. Emme olleet varmoja kuljemmeko oikeaan suuntaan, emmekä nähneet mihin astuimme.

Jostain kuului dingojen ulvontaa. Pelko oli hyvä tekosyy tarrautua söpön aussipojan käsivarteen.

Olin jo melkein varma, että kohtaamme loppumme dingojen illallisena tai ainakin joudumme nukkumaan taivasalla, kunnes vihdoin kaukaa edestä kajasti leirintäalueen valot. Pelastus! Keskellä yötä olin kuulemma kiljunut sekavana kesken unien ”the dingoes are coming, the dingoes are coming!”. Se, mitä olin luullut dingojen ulvonnaksi oli kuulemma ollut vain kovaäänistä kuorsausta.

Viimeinen aamu Fraser Islandilla meni odotellessa, että joku tulee korjaamaan auton. Reissu taisi jäädä muiden mieleen jossain määrin epäonnistuneena sään ja auton hajoamisen vuoksi. Niin paljon jäi näkemättä. Silti, se mitä ehdimme näkemään oli hienoa, ja hauskaa riitti. Meille reissu oli kuitenkin ikimuistoisempi kuin muille, sattuneesta syystä. Maailman suurimmalta hiekkasaarelta löytyi jotain arvokkaampaa kuin mitä olisin ikinä voinut odottaa.

Fraser Islandin matkan jälkeen Rohan kysyi, haluaisinko jatkaa matkaa Australian itärannikolla hänen campervanissään. En tainnut jahkailla nanosekuntiakaan ennen kuin sanoin kyllä. Tästä alkoi seitsemän viikon yhteiselo autossa ympäri Australiaa, ja loppu onkin historiaa.

Miksi nimeä Fraser Island ei enää pitäisi käyttää?

Vuonna 2017  Fraser Islandin kansallispuisto vaihtoi nimensä K’gariksi, joka on paikallisen Butchulla -aboriginaalikansan kieltä ja tarkoittaa paratiisia. Paikalliset kampanjoivat koko saaren nimen muuttamista. Se olisi jo aikakin, sillä Fraser Island -nimellä on järkyttävä historia.

Fraser Island nimettiin aikoineen brittiläisen Elizabeth Fraserin mukaan, joka haaksirikkoutui saarelle 1800-luvulla. Elizabethin sanotaan selviytyneen saarella vain paikallisen alkuperäiskansan avulla, joka huolehti naisesta. Myöhemmin hän kuitenki väitti, että alkuperäisväestö julmasti kaltoinkohteli häntä, ja tappoi hänen miehensä. Seurauksena Fraser Islandin maat vallattiin, ja alkuperäisväestö julmasti tapettiin, ja paikallisten lapsia vietiin. Monet hylyn muut selviytyjät ovat kuitenkin sanoneet, että ainakin osa, jos ei kaikki Elizabethin väitteistä olisi valetta.

Fraser Island

Fraser Island – Miten sinne pääsee?

Fraser Island sijaitsee Australian itärannikolla, noin 3,5-4 tunnin ajomatkan päässä Brisbanesta pohjoiseen. Lähin lentokenttä on Hervey Bayssä. Myös itärannikkoa kulkevat bussit pysähtyvät Hervey Bayssä. Fraser Islandille järjestetään myös päiväretkiä Brisbanesta, mutta iso saari vaatii mielestäni pari päivää, jotta siitä saa kaiken irti.

Yksi parhaista asioista Fraser Islandilla on maasturilla kruisailu läpi sademetsän ja pitkin rantahiekkaa, ja siksi suosittelenkin joko vuokraamaan jeepin tai osallistua jaetun jeepin vuokraamiseen, kuten me. Vaikka olisit matkassa yksin, voit siis tutustua Fraser Islandiin jeepillä.

Fraser Islandilta löytyy useampia leirintäalueita. Ne ovat suosittuja, joten varaa etukäteen. Jos telttailu ei nappaa, myös tasokkaampaa majoitusta löytyy muutamia. Suosittu vaihtoehto on Kingfisher Bay Resort. 

Voit myös varata valmiin retken, kuten me teimme. Varasimme Fraser Islandin retken Peter Pansin kautta, joka on ensisijaisesti reppureissaajille suunnattu.

Fraser Island

*Artikkelia muokattu 2020.

Lue myös: 

Valasretki Australian Hervey Bayssä

Rainbow Beach – Hiekkadyynejä ja loputonta rantaviivaa

Noosa – Sunshine Coastin tyylikäs timantti

Australian road trip matkailuautolla