Kambodzan Kuoleman kentät

Kambodzan Kuoleman kentät (Killing Fields) on yksi Kambodzan tärkeimmistä ja samalla yksi maailman synkimmistä nähtävyyksistä. Vierailu Kuoleman kentillä ei ole mieltä ylentävä kokemus, mutta on tärkeää, että maan historian synkkiä tapahtumia ei koskaan unohdeta. Kuoleman kenttien vierailuun voi yhdistää visiitin S-21 (Tuol Sleng) -kidutusvankilaan pääkaupungissa Phnom Penhissä.

Kambodza on toiminut näyttämönä yhdelle maailman karmeimmista kansanmurhista. Vain neljän vuoden aikana jopa kaksi miljoonaa ihmistä, neljäsosa Kambodzan väestöstä, sai surmansa nälän, pakkotyön, tautien ja määrätietoisten teloitusten seurauksena. Eikä siitä ole kovin kauan. Jokaisella yli nelikymppisellä kambodzalaisella on oma tarinansa.

Kambodza kuoleman kentat

Kambodzan Kuoleman kentät – Taustaa

Kambodzalaiset olivat kärsineet jo kauan ennen kuin Khmer Rouge eli punakhmerit nousivat valtaan 1975. Maa oli USA:n pommitusten ja sisällissodan runtelema ja epävakauttama.

Sitä ei moni tiedä, mutta USA pudotti Kambodzaan enemmän pommeja kuin mitä toisessa maailmansodassa pudotettiin yhteensä.

Ei kovin yllättävää, että pommituksilla oli odottamattomia vaikutuksia, kun punakhmerit käyttivät niitä propagandanaan, ja viattomien kuolleiden lasten isät tarttuivat aseisiin. Toiveikkaina ihmiset hurrasivat, kun punaisten khmerien joukot marssivat Phnom Penhiin, tietämättä mitä tuleman piti.

Heti ensimmäisenä päivänä punakhmerien valtaantulosta kaupungit evakuoitiin ihmisistä. Ihmiset pakotettiin jättämään kotiinsa ja omaisuutensa ja aloittamaan vaellus kohti maaseutua, jossa heidät pistettiin pakkotyöhön. Samalla koulutettuja ihmisiä alettiin järjestelmällisesti tappamaan.

Kuoleman kentät, Kambodza

Kommunististen punakhmerien johdossa olevan Pol Potin uudessa yhteiskunnassa ei ollut tilaa lukeneille ihmisille. Hän halusi palata ajassa taaksepäin keskiajalle ja tehdä Kambodzasta agraariyhteiskunnan. Maa eristettiin ulkopuolisesta maailmasta, kaupungit hylättiin, temppeleitä tuhottiin, koulut lakkautettiin, kirjat poltettiin.

Yhdessä yössä rahasta tuli vessapaperia.

Satoja tuhansia koulutetun keskiluokan edustajia tapettiin kidutuskeskuksissa, joista pahamaineisin ja kuuluisin on Phnom Penhin S-21 (Tuol Sleng).

S-21 – Pahimpien painajaisten näyttämö

S-21 -kidutuskeskuksen paikalla toimi aikanaan yläaste. Tuol Sleng -nimi tarkoittaa kirjaimellisesti myrkyllisen hedelmäpuun kukkulaa.

Siellä missä lapset ennen leikkivät, myöhemmin ihmisiä roikotettiin pää alaspäin ja upotettiin tynnyriin.


Kidutuskeskuksissa viattomia ihmisiä kidutettiin julmasti, kunnes ihmiset, jotka eivät olleet koskaan kuulleetkaan CIA:stä, tunnustivat ja keksivät värikkäitä tarinoita KGB:lle ja CIA:lle työskentelystä, jonka jälkeen heidät tapettiin. S-21:n 17 000 vangista vain kourallinen selvisi hengissä.

Khmer Rouge näki jokaisen koulutetun ihmisen vihollisena. Jokaisen kaupunkilaisen, tai kenet tahansa, jolla oli vaikkapa silmälasit tai liian pehmeät kädet.

Seinille on ripustettu yhden selviytyjän maalauksia kidutuksista.

S-21 Phnom Penh

Vankilan säännöt

Myöhemmin kiireisen kadun varressa sijaitseva S-21 muutettiin museoksi. Sen avattua ovensa sadat tuhannet kambodzalaiset tulvivat paikalle etsien vastauksia ja kadonneita läheisiä.

Kun saavun vankilaan, paikalla ei ole paljon turisteja. Epäröin astua yksin vanhoihin selleihin. Tunnelma on kammottava. Paikka ei sovi heikkohermoisimmille. Näen pikkuruisia tiilisellejä, kidutusvälineitä ja kahleita, joihin vangit oli kahlittu. Näen seinä toisensa jälkeen vankien kuvia, jotka päättyvät seinään, joka on täynnä tapettujen vankien tyhjiä katseita. Jotkut kuolleiden vankien kasvoista kummittelivat mielessäni pitkään.

Vierailu on ahdistava, enkä malta odottaa, että kierros päättyy ja pääsen lähtemään. Uloskäynnin luona huomaan sivussa kirjoja myyvän vanhan miehen. Kyltissä lukee, että hän on yksi selviytyjistä. Kädet vielä kokemuksesta vapisten kaivan miehelle kymmenen dollaria lukeakseni hänen tarinansa.

Chum Meyn silmistä huokuu pohjaton suru. Kahden viikon kidutuksen jälkeen mies jätettiin henkiin vain, koska häntä tarvittiin korjaamaan ompelukoneita. Kun häntä myöhemmiin kärrättiin tapettavaksi, samassa ryhmässä hän näki vaimonsa, ja ensimmäistä kertaa vastasyntyneen vauvansa. Vaimo ja vauva tapettiin. Juuri ennen kuolemaansa vaimo kirkui Chum Meylle käskyn juosta pakoon.

S-21 (Tuol Sleng), Kambodza

Kuoleman kentät (Killing Fields)

Arviolta 17 000 ihmistä kärrättiin S-21 -vankilasta Kuoleman kentille (Choeung Ek) 15 kilometrin päähän Phnom Penhistä. Räikeänä kontrastina paikan karmealle historialle linnut laulavat, perhosia liitelee, ja vehreitä kukkapensaita on noussut sinne tänne. Heti muurien ulkopuolella lapset iloisesti leikkivät ja huutavat tervehdyksiään.

Turistien suuresta määrästä huolimatta paikalla vallitsee täydellinen hiljaisuus. Tunnelma on järkyttynyt, kun ihmiset keskittyvät kuuntelemaan ääniopasta, epäuskoiset katseet maassa tai kaukaisuudessa.
Näen joukkohautoja, puun, jota vasten vauvat paiskottiin, aseet, joilla teurastus hoidettiin.
Maasta saattaa siellä täällä vieläkin pilkottaa luunpalasia tai vaatekappaleita. Luoteja ei haluttu tuhlata, joten teloituksissa käytettiin mielikuvitusta. 129 joukkohaudasta osa on jätetty koskemattomaksi. Muistoksi pystytetyssä stupassa lasin takaa takaisin tuijottaa 8000 pääkalloa.

Killing Fields, Kambodza

Arvet ovat syvällä

Vietnamilaisten joukkojen syrjäytettyä punakhmerit vuonna 1979 pelko eli vielä pitkään. Pelkkää punakhmerien mainitsemista kartettiin kuin Voldemortin nimeä. Monet kambodzalaiset haluavat vain unohtaa ja keskittyä valoisampaan tulevaisuuteen.

Kambodzan kouluissa joukkomurhan tapahtumia alettiin opettaa vasta 2009.

Useimmat punakhmerien johdosta eivät ole vieläkään joutuneet vastuuseen teoistaan. Pariinkymmeneen vuoteen tapahtumien jälkeen maassa ei ollut edes lakeja, joilla heidät voisi tuomita. Traumatisoituneen kansan toipuminen jatkuu.

Joukkohauta Kambodzan Kuoleman kentillä

Miten tavallisista ihmisistä tulee tappajia?

Halusta ymmärtää ahmin kirjoja toisensa jälkeen. Jonkinlaisen vastauksen yritti antaa Voices From S-21 -kirja. Kirjan masentava johtopäätös, jota on jokseenkin vaikea uskoa, on se, että meissä jokaisessa on taipumus julmuuksiin.

S-21 -vankilan työntekijät, kouluttamattomat maaseudun nuoret, olivat kasvaneet sodan jaloissa, ja armeija oli heidän perheensä. Käskyjä ei kyseenalaistettu, ja väkivaltaan turtui. Heidät oli aivopesty uskomaan siihen, mitä he tekivät. He uskoivat, että vangitut olivat syyllisiä. Mutta työntekijät eivät myöskään kokeneet, että heillä oli vaihtoehtoa. Jos työntekijä kieltäytyi toimeenpanemasta rangaistuksia, hänestä itsestään tuli vanki. Teloitettujen joukossa oli yli 500 vartijaa.

Kuoleman kentillä ääniopas kysyy, mitä olisit itse tehnyt, jos vaakalaudalla oli paitsi oma, myös perheen elämä?