Koh Ngai – Levollista laiskottelua paratiisirannalla
Koh Ngai (tai Koh Hai) on mainio paikka muutaman päivän laiskottelulle paratiisimaisissa olosuhteissa. Seikkailimme Thaimaan Trangin saaristossa juuri ennen kuin korona pisti maailman seis. Tässä kokemuksia sekä kootut vinkit Koh Ngaille.
Sisältää affiliatelinkkejä, linkit merkitty tähdellä*
Pikkuruinen ja vehreä Koh Ngai (tai Koh Hai) sijaitsee Thaimaan länsirannikon Trangin saaristossa. Koh Ngai on mitä mainioin paikka paeta hetkeksi muuta maailmaa ja vajota rantakoomaan. Jos olisin tiennyt mitä vuonna 2020 tuleman pitää, olisin ehkä jäänyt tänne, palmun alle…
Koh Ngailla ei ole kylää, ei kauppoja eikä teitä. Ei liikennettä eikä edes asutusta muutamien resorttien työntekijöitä lukuunottamatta. Pelkkä silminkantamattomiin jatkuva, neljä kilometriä pitkä kaunis hiekkaranta, jonka takana korkeuksiin kohoavat sademetsän peittämät kukkulat.
Rannalla turkoosi meri välkkyy kirkkaana auringossa, ja horisontissa siintävät utuiset karstisaaret kuin suoraan unesta. Suloisessa rantabungalowissa asustellessa sandaalit voi unohtaa ja uppoutua paljasjalkaiseen trooppiseen saarielämään.
Aamuvarhaisella aurinko järjestää sellaisen shown, että yöunien uhraus on sen arvoista. Muutamia ahkeria aatuja juoksee aamulenkkiä rantahiekassa. Me valitsemme unenpöpperössä jonkin sinne tänne pitkin rantaa ripotelluista rantakeinuista, jossa ihailla taivaan sävyjen hohtoa pastelliväreissä auringonnousussa.
Aamiaisen, kuten kaikki ateriat, nautimme varpaat hiekassa. Aterian jälkeen saaren levollinen tunnelma kutsuu jatkamaan unia palmun alla aurinkotuolissa.
Saaren viidakko piilottaa sisäänsä rikkaan eläimistön. Rannallakin pääsimme bongailemaan lukuisia komeita intiansarvinokkalintuja.
Suosion kasvaessa Koh Ngain kauneus ja viihtyvyys on hiukan kärsinyt. Voin vain kuvitella, mikä syrjäinen paratiisisaari tämä on ollut, ei ehkä edes niin kauan sitten. Älä käsitä väärin, Koh Ngailla saa edelleen rentoutua kaikessa rauhassa, mutta missään määrin salainen aarre se ei enää ole. Resortteja on kuitenkin vain noin tusina. Thaimaan standardeissa hintataso on korkea.
Koh Ngai on kohde Thaimaassa erityisesti niille, joita kiinnostaa rauha, saarihyppely ja laiskottelu rantahiekassa. Persoonallisuutta, thaimaalaista kulttuuria tai loputtomasti tekemistä saari ei oikeastaan tarjoa. Parhaimmillaan Koh Ngai soveltuu muutaman päivän lomakoomailukohteeksi ennen seuraavaan kohteeseen siirtymistä.
Koh Ngai – Snorklaus ja muut aktiviteetit
Jos raajat alkavat halvaantua laiskottelusta, voi toki lähteä snorklaamaan, kajakoimaan tai vaikka vaeltamaan viidakkoon Koh Ngain kukkuloille.
Vesi on Koh Ngailla melko kirkasta, ja snorklaaminen on suosittua. Kannattaa huomata, että kuten muillakin Trangin saarella, nousu- ja laskuveden vaihtelu on suurta.
Saaren itä- ja etelärannikolta vedenalaista maailmaa pääsee ihailemaan rannalta uimalla. Me emme kuitenkaan täällä kurkistaneet pinnan alle, joten sen tarkemmin en osaa vedenalaista maailmaa arvioida. Saarella tarjotaan ilmeisesti myös sukellusta.
Saarihyppelyyn kannattaa sisällyttää snorklailua Koh Kradanilla, Koh Mookin kaunis Charlie Beach sekä kuuluisa Emerald Cave.
Koh Ngai – Majoitus
Koh Ngai ei ole Thaimaan halvimpia kohteita, eikä hinta-laatusuhteelta kannata odottaa liikoja. Koska hotelleja on vain kourallinen, kysyntää riittää ja sijainti on kaukainen, hinnat ovat korkeat Thaimaan standardeissa. Majoitusta löytyy aina teltoista tasokkaisiin hotelleihin. Koska saari on suosittu, majoitus kannattaa varata etukäteen.
Mayalay Beach Resort oli meidän valintamme. Hotelli on suloinen rantabungaloweineen ja rantakeinuineen, mutta hinta-laatusuhde ei päätä huimannut eikä kyllä ruokakaan ollut varsinaisesti Thaimaan parasta antia. Onneksi naapuriravintolasta löytyi juuri sitä mahtavaa thaimurkinaa, mitä varten Thaimaahan tullaan.
*Thanya Beach Resort on toinen suoraan rannalla sijaitseva hotelli, joka koostuu perusbungaloweista upeissa maisemissa. Thanya Beach Resortin murkinat ovat hyviä, ja tästä hotellista löytyy myös uima-allas merinäköalalla.
*Koh Ngai Paradise Beach sijaitsee syrjempänä muista saaren hotelleista ja sopii siten rauhan rakastajille. Hotellista löytyy laadukkaat huoneet, poreamme sekä uima-allas.
Miten sinne pääsee?
Koh Ngaille pääsee suhteellisen helposti suosituista kohteista kuten Koh Lantalta, Krabilta, Phuketista tai Phi Philtä. Lähin kansainvälinen lentokenttä Koh Ngain lähellä on Krabi.
Parhaimmillaan Koh Ngai on yhdistettynä saarihyppelyyn Trangin saaristossa. Koh Ngain matkaan on hyvä idea yhdistää läheisiä saaria kuten Koh Muk (Koh Mook), Koh Kradan ja/tai Koh Lanta. Koh Mookilla tai Koh Kradanilla voi vierailla myös pitkähäntäveneellä.
Krabilta Koh Ngaille matka kestää parisen tuntia. Venettä voi joutua vaihtamaan Koh Lantalla. Koh Lantalta pääsee Koh Ngaille kätevästi noin 40 minuutissa lautalla maksaessa noin parikymmentä euroa. Koh Ngaihin voi myös yhdistää Phi Phin, josta lauttamatka kestää noin puolitoista tuntia. Pikaveneet kulkevat Koh Ngaille päivittäin suurin piirtein lokakuusta huhtikuuhun, toki sääolosuhteista riippuen.
Paras aika matkustaa
Paras aika matkustaa Koh Ngaille on lokakuusta huhtikuuhun, kun sääjumalat ovat suotuisimmillaan. Sadekaudella toukokuusta lokakuuhun turismia on vähemmän, resortit sulkevat ja pikaveneitä ei välttämättä kulje.
LUE MYÖS:
Koh Lanta on chilliä rantaelämää
Krabi ihastutti ja ärsytti
Koh Yao Yai – Rauhan rakastajan saari lähellä Phuketia
Koh Yao Noi – Idyllistä saarielämää ja unelmien puumaja
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Paikka näyttää kyllä erittäin kauniilta. Koska Thaimaahan pääsee tällä hetkellä tiettyjen edellytysten vallitessa matkustmaan, on Thaimaa yksi vaihtoehto tulevan talven matkohteeksi, yhdessä ehkäpä Kombodzan ja Malediivien kanssa. Mutta pitää nyt seurata tilanteen kehittymistä ennen kuin mitään alkaa varailemaan. Erinomainen puoli olisi, että ihmisiä lienee edelleen selvästi vähemmän kuin “normaaliin aikaan”.
Anna
Joo, se on varmasti hyvä puoli tällä hetkellä reissaamisessa. Toivotaan, että tilanne tästä paranee eikä pahene.
Reissu-Jani
Kiva lukea pitkästä aikaa juttuja “ulkomaan kohteista”. Tuo saari voisi tosiaan hyvä olla lomaa-lomasta paikkana olla tekemättä mitään.
Anna
Joo, Koh Ngai on parhaimmillaan just sellaiseen lomaa-lomasta meininkiin palmun alla.
Maapalloilija
Kuulostaa kyllä ihan täydelliseltä Thaimaan saarikohteelta tämä! En ollut kuullut koko paikasta ennen.
Anna
Joo Koh Ngai oli oikein leppoisa. Nää Trangin saaret on hiukan tuntemattomampia kohteita, mutta ei mitään salaisuuksia kuitenkaan.
FinInTirol
Lähetän uuden kommentin, kun ei tainnut päivällä tulla tuon kännykän kautta perille.
Upea paratiisisaari, tuolla olisi mukava muutama hetki imeä aurinkoenergiaa itseensä. Vähän toisenlainen loma kuin juuri julkaisemani Italian road trip, jossa ollaan liikkeellä kokoajan. Välillä on hyvä pysähtyä ja toisinaan taas mennä 🙂 Vähän kuin kaikessa muussakin elämässä:)
Kiitos palmunhuojuntaisesta kertomuksesta 🙂
Anna
Joo, itse tykkään vähän molemmista – välillä mennä viiletetään ja sen jälkeen rentoudutaan 🙂 Kiitos kommentista!
Maisemaonnellinen Johanna
Kiva lukea milten paikka on kehittynyt. Kävimme Koh Ngailla snorklausretkellä pitkähäntäveneella helmikuussa 2015. Rannan kauniit maisemat tekivät vaikutuksen, mutta snorklaamiseen löytyy runsaasti parempiakin paikkoja. Ainakin tuossa “päärannalla” joutui uimaan ikävästi aika pitkälle veneväylän yli ennen kuin koralliriutta alkoi.
Linkkaan tähän muutaman kuvan blogini alkuajoilta. Alun perin kirjoitin tekstit suomeksi ja englanniksi, ja myöhemmin poistin englannin, siksi tekstiä on tosi vähän. Alussa painopiste olikin voimakkaasti valokuvissa. Ai että tuli ikävä Thaimaan vedenalaista maailmaa ja hienohiekkaisia rantoja! <3 https://johannasuomela.com/2015/02/24/daytripping-koh-ngai/
Anna
Kiitos, täytyykin käydä kuikuilemassa tunnelmia muutaman vuoden takaa! Joo, viereinen Koh Kradan on varmasti parempi saari snorklaukseen.
Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
Voi vitsi miten ihana katsella näitä kauniita rantamaisemia! 🙂 Tuolla kelpaisi kyllä rentoutua muutaman päivän ajan kaikessa rauhassa maisemista, tunnelmasta ja merestä nauttien. <3 Harmi, että nyt koronan vuoksi ei niin paljoa olla päästy lukemaan vastaavista paikoista enempää postauksia, mutta toivottavasti vielä jatkossa päästäisiin enemmän kaikki matkailemaan taas tavalla tai toisella. 🙂 Ihanaa joulua teille sinne Down Under!
Elina / elinanmatkalaukussa
Onpa upean näköinen paikka, tällainen paikka olis kyllä kiva täydelliseen rentoutumiseen, en ainakaan kaipais yhtään mitään ympärille, olis just hyvä näin! 🙂
Sini matkakuumeessa
Kyllä niin mielellään olisin noilla paratiisirannoilla just nyt. Kaveri oli just Thaimaassa eikä kuulema montaa turistia näkynyt. Kaikki korona -muodollisuudet olivat menneet sujuvasti
Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning
Niin kaunis paikka! Olin aiemmin Thaimaata vastaan, mutta sittemmin oon alkanu haikailemaan sen perään. Varmasti sieltä löytyy myös sellasia pienempiä ja rauhallisempia rantoja niiden isojen turistirysien sijaan. Kiinnostaa erityisesti nuo luontokohteet ja upeat auringonlaskut <3
Ismo / Please Be Seated for Take Off
Kuulostaa ja näyttää todella paratiisisaarelta kyllä, vaikka varmasti on tosiaan niin, että koko Thaimaan-lomaansa ei tuolla jaksaisi lojua. Haaveena olisi pitkästä aikaa päästä taas Thaikkuihin jossain välissä, kun se taas onnistuu ilman liikaa säätöä.