Balin Sidemen on rauhallinen pakopaikka uinuvan tulivuoren alla

Sidemen on rauhallinen kylä Balin sisämaassa, uinuvan Agung-tulivuoren kupeessa. Kauniiden riisiterassien ja huikeiden tulivuorimaisemien Sidemen on Balia parhaimmillaan, jos meiltä kysytään. Tutustuimme täällä perinteiseen Balin maaseutuun, eikä hemmotteluhetkiäkään puuttunut.
Sisältää affiliatelinkkejä, linkit merkitty tähdellä*
Aamukävelyllä Balin Sidemenin riisiterasseilla kartiohattuiset paikalliset peltotöissä vilkuttavat meille innoissaan ja huutelevat paikalliselle oppaallemme, jonka he tuntevat hyvin. Toisin kuin Balin turistien valloittamalla Tegalalangin riisiterasseilla, täällä olemme ainoat turistit. Edessä kohoaa majesteettinen, vielä aamu-usvan takana piileskelevä Agung-tulivuori. Aktiivinen tulivuori pysyy onneksi unten mailla.


Ilma on Sidemenissä hiukan viileämpi kuin rannikolla, mikä on meille helpotus, Balin kuuminta aikaa kun eletään. Ja silti kävellessä hiki liimaa vaatteet ihoon.
Pysähdymme vaatimattomassa paikallisessa kodissa, jossa perheen isoäiti opettaa meitä askartelemaan balilaisia uhrilahjoja, canang sari. Näitä pieniä, koristeltuja palmunlehvistä punottuja koreja ei voi olla Balilla huomaamatta. Niitä asetetaan päivittäin jalkakäytäville, koteihin, patsaisiin ja sinne tänne siunauksen toivossa.
Koko perhe ja naapuritkin uteliaasti tarkkailevat jokaista liikettämme huvittuneina, kun yritämme turhaan punoa koria isoäidin tahtiin. Sytytämme suitsukkeet ja asetamme rukouksen kera uhrilahjat perheen pienelle alttarille.
Balin Sidemen kutsuu uppoutumaan sen levolliseen elämänrytmiin. Balin suosituimmissa kohteissa turisteja alkaa olla paikoin ahdistavassa määrin, mutta saarelta löytyy myös koskemattomia kolkkia ja autenttisia kokemuksia. Sidemen on siihen mitä parhain kohde.

Balin sisämaassa on taikaa
Sidemenistä tuli saman tien suosikkikohteitamme Balilla. Balille suuntaavia kiinnostaa yleensä rantaelämä, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että rantalomaan Balilla kannattaa yhdistää myös Balin sisämaan viidakon ja riisiterassien rauhaa.
Eat Pray Love -elokuvan seesteistä tunnelmaa on Balilta vuosi vuodelta entistä vaikeampaa löytää. Vain muutamia vuosia sitten Sidemen oli vielä täysin koskematon balilaiskylä tulivuoren kupeessa sademetsän siimeksessä. Jotkut kuvailevat sen olevan kuin Ubud parikymmentä vuotta sitten.
Kehitys on nopeaa ja turismi alkaa nostaa päätään myös Sidemenissä, mutta toistaiseksi se on kuin täysin toinen maailma Balin turisteja pursuaviin lomakeskuksiin verrattuna. Sidemenin hiljaisessa riisiterassien ympäröimässä kylässä elämä jatkuu pitkälti samalla tavalla kuin satoja vuosia sitten.


Varsinaista keskustaa Sidemenistä ei oikeastaan löydy. Laaksojen, riisiterassien ja vihreiden kukkuloiden keskellä kiemurtelevan hiekkatien varrelta löytyy paikallisten koteja, majataloja, warungeja ja kourallinen hotelleja. Silti turisteja näkyy Sidemenin katukuvassa vain vähän. Vastaan kävelevät paikalliset väläyttävät lämpimän balilaisen hymyn.
Sidemenistä et löydä ostosmahdollisuuksia, yöelämää tai kummoista länsimaista ruokaa. Tänne tullaan nauttimaan Balin sisämaan rauhasta, uppoutumaan hitaaseen maalaiselämän rytmiin ja balilaiseen kulttuuriin.

Sidemen – Ainutlaatuinen majoitus x 3
Testasimme Sidemenissä kolme hyvin erilaista ja uniikkia majoitusta. Näistä jokainen oli unohtumaton kokemus omalla tavallaan, ja jokainen tarjosi rentouttavia hemmotteluhetkiä vastapainona riisiterasseilla patikoinnille.
Patal Kikian – Tästä ei kelluva aamiainen parane
Rinteeseen rakennetusta Sidemenin Patal Kikianin äärettömästä uima-altaasta avautuvat sellaiset näkymät Balin Agung -tulivuorelle, että piti ihan hieraista silmiään pari kertaa uskoakseen, että edessä avautuva maisema on edes todellinen. Tämä siis, jos sääjumalat suosivat – Agungilla on nimittäin taipumusta piileskellä pilvien peitossa. Meillä kävi tuuri, ja taivas pysyi sinisenä.
Hupsu ja ehkä epäkäytännöllinen villitys, mutta Balilla kun ollaan, niin pitihän se taas nauttia kelluva aamiainen. Kaikista Balin aamiaisista kelluva aamiainen Patal Kikianin altaassa vie voiton. Näkymät eivät paljon tästä nimittäin voi parantua, ja ruokakin oli monipuolista ja herkullista.

Perheomisteisessa hotellissa näkyy perinteinen arkkitehtuuri. Sisältä huoneemme oli uudehko perushuone tilavalla avonaisella kylpyhuoneella. Huoneen kohokohta oli näkymät ikkunasta – mahtava Agung-tulivuori. Herttainen manageri piti säännöllisesti huolta siitä, että viihdymme ja tekemistä riittää. Jos jostain on inistävä, niin aamiaista lukuunottamatta ruoka ei tehnyt vaikutusta, mutta sen korvasi ravintolasta avautuvat maisemat.
Lue lisää: Patal Kikian | Booking.com

Wapa Di Ume Sidemen – Ylellinen majoitus Sidemenin sydämessä
Viiden tähden hotelli Wapa Di Ume Sidemen taitaa olla Sidemenin hienoimpia. Emme lakanneet ihailemasta riisiterassien ympäröimän Wapa Di Umen arkkitehtuuria, sen kaksikerroksista allasta ja ihania palmunlehväkattoisia rakennuksia. Täällä saimme ylivoimaisesti Sidemenin parhaat murkinat (vaikka toki kun tasokkaassa hotellissa ollaan, niin halvimpiin ne eivät kuuluneet). Huoneita löytyy perushuoneista hulppeisiin villoihin yksityisellä uima-altaalla.






Lue lisää: Wapa di Ume Sidemen | Booking.com
Camaya Sidemen – Glampingiä tyylillä
Parinkymmenen minuutin päässä Sidemenistä sijaitseva Camaya on takuulla Balin erikoisimpia majotuksia. Ekoresortti koostuu viidestä erilaisesta, ainutlaatuisen arkkitehtuurin bambupalatsista. Talot ovat avoinna luonnon elementeille, joten jos säikähdät ötököitä tai vaikkapa gekkoja, tämä ei ehkä ole sinun paikkasi. Me emme kuitenkaan ötököihin törmänneet.
Valitsimme bambutaloista Lotuksen. Lotus koostuu kahdesta makuuhuoneesta, joista molemmista avautuvat hulppeat näkymät alas riisiterassien täplittämään laaksoon. Saapuessamme meitä odotti ihana kukkakylpy. Auringonlaskusta ja aamukahvista voi nauttia palmujen väliin solmitulla verkolla makoillen. Illan tullen vetäydyimme isoon pyöreään sänkyyn, jota koristi korkeuksiin kohoava hyttysverkko.
Kaikki ei ollut yhtä täydellistä kuin Instagramissa. Balin kuuminta aikaa kun elettiin, ilmastointia tuli ikävä. Menu oli pieni, ruoka parhaillaan mukiinmenevää ja palvelu hidasta. Silti, haluan tulla tänne seuraavalla Balin matkalla takaisin, tutustua johonkin toiseen huikean kauniista bambutaloista ja kuljeskella Sidemenin hiljaisilla riisiterasseilla.
Lue lisää: Camayabali.com




Sidemen – Käytännön vinkit
Sidemen sijaitsee itäisen Balin sisämaassa, noin 1,5-2 tuntia lentokentältä. Sidemen on ensisijaisesti rauhan ja luonnon rakastajille. Jos vaihtelun vuoksi kaipaa vipinää ja vilskettä, massaturismin mekkaan Ubudiin on vain tunnin ajomatka.
Pieniä kauppoja löytyy, mutta isoja supermarketteja, ostoskeskuksia tai muita ostosmahdollisuuksia Sidemenistä ei löydy. Balilaisia warungeja on siellä täällä, ja hotellien yhteydestä löytyy muutama hienompi ravintola. Sidemenistä löytyy käteisautomaatti, mutta kaiken varalta on hyvä varata käteistä mukaan.
Lähistöltä löytyy hienoja patikointireittejä, joten lenkkarit kannattaa pakata mukaan. Myös paikallisella torilla vierailu on aikaisen herätyksen arvoinen. Muuten nähtävyyksille täytyy ottaa auto alle. Päiväretkeksi Ubudin lisäksi sopii esimerkiksi itärannikon rauhallinen Amed ja sen lähistön temppelit.
Lue myös:
Balin Amed – Unelmien villa ja Itä-Balin aarteita
MATKAOPAS – BALI
20 x Vinkit Balille – Opas onnistuneeseen lomaan
14 Uniikkia majoitusta Balilla
Bali – Hintataso ja budjetti
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Teija / Lähdetään Taas
Wau! Nyt iski matkakuume. Voi kun pian maailma taas aukeaisi ja pääsisi itsekin noihin palmumaisemiin. Joskin ihan liian usein tulee valittua pelkkää rantaa, kun sisämaassakin voi olla noin kaunista!
Anna
Sanoppa muuta, toivotaan että maailma pian avautuu. Ja tosiaan, yhdistelmä sisämaata ja rantaa on paras, ainakin Balilla 🙂
Muu maa mandariini / Oona
Vau, todella kauniita kuvia! Rakastan Balia <3 ja Sideman kuulostaa juuri sellaiselta missä haluaisin käydä! Kiitos tästä! 🙂
Anna
Toivottavasti pääset joskus käymään täällä suunnassa 🙂
Sonja | FIFTYFIFTY
Näyttää todella idylliseltä. Juuri näitä riisiviljelmiä tahtoisin Balilla nähdä ja selvästi Sidemen olisi siihen oiva paikka. Turistien vähyys kuulostaa oikein mukavalta! Ja vitsi mitä majoituksia teillä on ollut. Varsinkin tuo ensimmäinen vuorinäkymineen, vau!
Anna
Sidemen on riisiterassien ihailuun ehdottomasti yksi Balin parhaita paikkoja. Riisipeltojahan on vähän joka puolella Balia, mutta ei aina näin kauniisti rinteissä.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Wau! En ole jostain syystä pitänyt Balia meille oikein sopivana kohteena, mutta nyt alkoi houkuttelemaan! Ei vastaa ihan omia mielikuvia Balista. Seuraavaksi pitää tutustuakin saareen välilaskua perusteellisemmin, niin upealta näyttää!
Anna
Bali on hurjan monipuolinen kohde, sieltä löytyy kaikkea moneen makuun. Tällaisia rauhallisia ja suht koskemattomiakin kohteita onneksi vielä löytyy. 🙂
Ne Tammelat
Oi, ihan unelmapaikalta näyttää! Pakko myöntää, kävin kurkkaamassa Booking.com-linkkejä 🙂
Anna
Sidemen on ihana 🙂
Sandra / The Present is Perfect
Mä en kestä Anna noita sun kuvia! Pieni matkakuume iskee taas. Tänne haluan ehdottomasti mennä seuraavalla Balin-reissullani, koska jotenkin se “entisaikojen Ubud” jäi kokematta, vaikka Gili Airilla pääsinkin jonkinlaisiin rentoihin rantatunnelmiin. Saa nähdä, koska tuonne pääsee taas matkustamaan :/
Anna
Uskon että tykkäisit Sidemenistä. Ubudista ei tosiaan sitä rauhallista tunnelmaa oikein enää löydy, ellei sitten majoitu kaupungin ulkopuolella.
Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning
Kyllä munkin käsitys muuttui Balista nyt positiivisempaan suuntaan. Oon pitänyt sitä aina vaan jonain turistirysänä, mutta tällaseen vähän syrjäisempään paikkaan voisin kuvitella matkaavanikin. Onko tuonne kuljetusta lentokentältä ja minkä hintanen se suunnilleen on?
Anna
Ihana kuulla! Balilla joitakin kohteita tosiaan voi kuvailla turistirysiksi, mutta koko saari ei onneksi ole pelkkää turistirysää. Me tykätään siellä juurikin tällaisista rauhallisemmista kohteista. Kuljetuksen hinta tänne vaihtelee paljon riippuen mitä kautta sen varaa. Paikallisella sovelluksella go-jekillä saa usein halvimman hinnan, mutta kuskit eivät voi tulla kentältä hakemaan. Meillä on helppouden takia tapana järjestää majoituksen kautta kuljetus kentältä, jos se on sopuhintainen. Tämä on hyvä varsinkin silloin, jos majoitus on syrjäisemmällä alueella Balilla, mikä voi olla vaikea löytää. Toisinaan ollaan otettu myös taksi kentältä, se ei kuitenkaan ole halvin tapa. Lähtöterminaaliin jos vaivautuu kävelemään ja nappaamaan taksin jonkun saapuessa, saattaa saada halvemmat hinnat – en ole kokeillut. Jos nyt jotain suuntaa antavaa arvausta heitän, niin ehkä joku 30 euroa tänne Sidemenin suuntaan.
Suvi / Suvin matkassa
Siis en kestä miten ihania kuvia sulla on tässä postauksessa (ja kuten aina)! Sidemen on itselleni tuntematon paikka, kiva nähdä ja kuulla että Balilta löytyy myös tällaisia rauhallisuuden keitaita. Toivottavasti ei mene montaa vuotta, että pääsemme taas matkustamaan kaukomatkoja, ja että pääsee taas tutustumaan tällaisiin paratiiseihin 🙂
Anna
Kiitos Suvi! Toivotaan, ettei tarvitse vuosissa laskea…
Kohteena maailma / Rami
Upean näköisiä kohteita ja loistavat kuvat, ei voi muuta sanoa! Ylipäätänsä teidän reissuja on kyllä hieno seurata, sen verran reissukuumetta nostattavia postauksia. Itseä kiinnostaisi tällainen perinteinen Bali jopa enemmän kuin rannat, tosin yhdistelmänä tietysti parhaiten loma siellä sujuisi.
Anna
Jep, tämä on omastakin mielestäni sitä parasta Balia. Rantaloman kaipuussa menen mieluummin lähisaarille kuten vaikka Nusa Lembonganille.