Marokon Fés on kuin aikamatka menneisyyteen

Sisältää affiliatelinkkejä, linkit merkitty tähdellä*
Marokon Fés on maan toiseksi suurin kaupunki ja varmasti yksi Marokon kiehtovimpia kohteita. Fés on historian havinaa, lumoavaa kulttuuria ja mystistä tuhannen ja yhden yön satujen tunnelmaa.

Heräsimme Fésissä aina ennen auringonnousua, kun ensimmäiset minareettien rukoukset alkoivat kajahdella ympäri kaupunkia. Siinä missä muualla Marokossa yleensä käänsin kylkeä ja jatkoin koisimista, täällä aikainen herätys oli sen arvoinen.
Kattoterassilla Fesin vanhankaupungin sydämessä minareettien hiljaa voimistuva kutsu kuulostaa lumoavammalta kuin missään muualla ja hivelee sielua niin, että hyvä etten uskoon kääntynyt.
Fésin sanotaankin olevan Marokon hengellinen ja kulttuurinen keskus, Marokon sielu. Länsimaisiin vaikutteisiin törmää vähemmän kuin vaikkapa Marrakeshissä tai Casablancassa. Fés kunnioittaa islamilaisia juuriaan, ja täällä hengellisyys on vahvemmin läsnä.
Marokon pohjoisosassa sijaitseva kaupunki huokuu historiaa ja entisaikojen kuninkaallista loistoa. 1100 -luvulla Fés oli Marokon suurin kaupunki. Fés on Marokon kuninkaallisista kaupungeista vanhin, ja entisaikojen kuninkaallinen ylväys on kaupungissa vielä aistittavissa.



Fès al Bali – Marokon lumoavin vanhakaupunki?
Fésin vanhakaupunki Fès al Bali on kentis koko Marokon näyttävin, ja nimetty myös Unesco -maailmanperintökohteeksi. Fésin valtava medina on myös maailman suurin auton kaupunkialue. Medina on Fesin parhaimpia ja mielenkiintoisia puolia, ja me vietimme lähes koko aikamme Fesissä sen sokkeloisilla kujilla seikkaillen.
Fésin vanhankaupungin kujilla tuntuu kuin olisi sukeltanut menneisyyteen. Monelta osin elämä ei ole täällä merkittävästi muuttunut edes vuosisatojen kuluessa.
Fésin medinan loputtomien kujien labyrinttiin on helppo eksyä sen vipinän ja vilskeen, tuoksujen, värien ja äänien pistäessä pään pyörälle.


Medina on täynnä perinteisiä käsitöitä ja jos jonkinlaista nikkaria. Korikaupalla nenän huumaavia mausteita ja yrttejä, koristeellista marokkolaista arkkitehtuuria ja yksityiskohtaisia mattoja. Joku takoo rautaa, ja vieressä teurastaja pilkkoo eläimen ruhoja. Kaikki vieri vieressä jonkinlaisessa järjestäytyneessä sekasorrossa niin, ettei kapeilla kujilla enää tiedä mihin suuntaan katsoa. Autojen sijaan kujilla käyskentelee aaseja ja kärryjä, jotka vain lisäävät kaupungin keskiaikaista tunnelmaa. Keskipäivällä medinan pääkaduilla tungos voi olla ahdistava, mutta onneksi kaaosta on helppo paeta hiljaisilla sivukujille tai jostain pilkistävään kauniiseen riadiin.


Heti medinan sisäänkäynnin luota löytyvä Bou Inania -medersa eli entinen islamilainen koulu on loistava paikka ihailla upeaa arabialaista arkkitehtuuria.


Fèsin nahkavärjäämöt
Yksi Fésin ja koko Marokon kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat kaupungin historialliset, joskin haisevat nahan värjäämöt tai nahkaparkitsemot. Fés onkin yksi Marokon parhaimpia paikkoja ostaa nahkatuotteita.
Vesiväripalettia muistuttavissa altaissa nahkaa parkitaan samalla tavalla kuin tuhat vuotta sitten.
Medinan sokkeloissa maailman vanhimman Chouara -nahkaparkitsemon löytäminen sen huumaavasta hajusta huolimatta voi olla haastava tehtävä. Me löysimme paikalle ilman avuliaita aatuja, mutta edullisia oppaitakin medinassa riittää.
Jos katolta avautuva näky ei salpaa hengitystä, niin löyhkä sen tekee. Nahan värjäämisessä käytetään apuna muun muassa lehmän virtsaa ja pulunjätöksiä, joten ei ihmekään, jos alueella vähän tuoksahtaa. Turisteille ojennetaan usein mintunversoja hajunpeittoon, mutta epäilen, että se asiaa paljon auttaa.


Fés on täynnä muinaisten aikojen ainutlaatuista marokkolaista eksotiikkaa. Miellyttävän matkakohteen Fésistä tekee myös se, että esimerkiksi Marrakeshiin verrattuna turisteja on huomattavasti vähemmän, emmekä törmänneet täällä ollenkaan samanlaiseen tyrkytykseen tai huijauksiin.
Monet tuntuvat hehkuttavan Fésiä suosikkikohteenaan Marokossa. Meidän kokemustamme Fésissä oli pilaamassa voimat ja yöunet vienyt vatsatauti. Ehkä sen takia en ole kaupunkia ylistänyt samalla tavalla kuin vaikkapa Marrakeshiä. Kun tulen joskus Marokkoon takaisin, tulen takaisin Fesiin, jotta voin kunnolla antautua kaupungin lumolle.

Käytännön vinkit Fésiin
- Fésiin on hyvät kulkuyhteydet Marokon suurimmista kaupungeista. Junat ja bussit (CTM tai Suprabus) ovat molemmat hyviä vaihtoehtoja, ja lentämälläkin pääsee. Marrakeshistä matka junalla kestää noin 7 tuntia. Fésistä Chefchaoueniin ajaa noin 3,5 tuntia. Matkan voi taittaa myös jaetulla grand taxilla, vuokra-autolla tai yksityisellä kuljetuksella.
- Fés on yksi niistä kohteista Marokossa, missä kannattaa ehdottomasti yöpyä riadissa eli perinteiseen tyyliin rakennetussa, sisäpihallisessa majatalossa, ja mieluiten medinan ytimessä. Riad Ibn Battouta (n. 100e yöltä) sekä Riad Zahrat Fes (n. 50e yöltä) ovat molemmat hyviä vaihtoehtoja medinassa.
- Muista, että valtavassa medinassa ei kuljeta kuin jalan. Jos mukana on isoja kantamuksia, kannattaa varmistaa majoituksesta, että joku tulee portille vastaan kärryjen kanssa. Tämä on hyvä idea myös siksi, että majoitusta voi olla labyrintista vaikea löytää.
- Medinan ulkopuolella petit-taxit ovat paras tapa liikkua. Varmista, että taksimittari on päällä.
- Monissa paikoissa majoituksia myöten ei huolita kuin käteistä.
- Jos eksyt medinassa, avuliaita aatuja on aina tarjoamassa opastusta. Muista, että he odottavat tippiä.

Lue myös:
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Sini matkakuumeessa
Jälleen kerran ihania kuvia. ♥️
Marrakechin jälkeen päätin että kun joskus palaan Marokkoon, kohde on ehdottomasti Fes yhdistettynä Chefchaoueniin.
Anna
Se on hyvä yhdistelmä! 🙂
Arja / Elämänmakuisia matkoja
Ihana lukea, katsella ja tuntea Marokon tunnelmia!
Olin itse aikoinaan töissä Marokossa pari talvea ja vietin siellä muutenkin paljon aikaa, joten positiiviset ja tunnelmalliset jutut Marokosta lämmittävät aina. 🙂
Reeta / Tarinoita valoisista maisemista
Tämä postaus vei kuvineen aistit herättävälle virtuaaliminimatkalle täältä räntäsateen keskeltä, kiitos siitä. Täytyypä lukea nuo muutkin Marokkoa käsittelevät jutut.
Anna
Kiitos! Marokossa asuminen on varmaan ollut hieno kokemus 🙂
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Tosiaan upeita kuvia! Ei olla vielä käyty Pohjois-Afrikassa, mutta Marokko vaikuttaa erittäin kiinnostavalta kohteelta.
Anna
Suosittelen! Kiehtova, monipuolinen maa 🙂
Malina / MaliYoga
Voi miten ihania muistoja tulvikaan mieleeni lapsuudesta, kun lomailimme perheeni kanssa Marokossa. Moni asia toki niistä ajoista muuttunut, mutta kauniista kuvista näkyy paljon tuttua.
Anna
Kiva kuulla että tuli hyviä muistoja mieleen 🙂
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
Marokko on kyllä kaunis. 🙂 Fesissä en ole käynyt, mutta mieluusti tutustuisin enemmän. Tuo parkitsemisen haju on varmasti kamala. 😀
Anna
Oli aika hurja haju, mutta oikeastaan odotin vielä jotain pahempaa 🙂
Terhi
Minulla on niin samanlaisia muistoja Fezistä monen vuoden takaa, että oli ihan pakko laittaa tämä linkki.
Erilaista oli sää, meille sattui sateinen ja tuulinen sää.
https://fammomatkalla.blog/2018/09/18/lomalla-fezissa-kun-suunnitelmat-kaatuvat/
Anna
Sateinen sää on varmaan muuttanut tunnelmaa!
Tuula Westra
Menin Agadiiriin toihin 6kk ajaksi, seikkailunhaluinen kaksonen kun olen taytyi menna uusiin paikkoihin tututumaan maahan. Muutin Casablancaan missa vietin 4 vuotta, kun katson paikkoja kartalta taas sanon etta tuolla olin. Fes tietenkin monta kertaa.
Anna
Varmasti ikimuistoista aikaa 🙂
Sonja | FIFTYFIFTY
Upeita kuvia, saa todella haluamaan Fesiin. Marokko on mulle vielä täysin käymätön kohde, mutta Marrakesh, Casablanca, Chefchaouen ja nyt Fes olisivat mahtavia paikkoja nähdä. Harmi, että teillä vatsatauti verotti tätä kokemusta, se vaikuttaa omankin kokemuksen mukaan negatiivisesti fiiliksiin paikasta, jossa sitä potee.
Anna
Jep, omat tuntemukset aina vaikuttaa matkakokemukseen. Tykkäsin kyllä Fesistä, mutta olisin varmasti tykännyt enemmän terveenä. 🙂
Sanna I Seven Seas
Näiden kuvien avulla pääsi kyllä upeasti kirjoittamaasi tunnelmaan. Tosi hyvä tuo infoboksi, josta selviää oleellisemmat! Mä en oo koskaan käynyt Marokossa, mutta haluaisin. Ja kuten aina, tässä oli taas ihania kuvia!
Anna
Kiitos! Marokko on ihana 🙂
Anna | Tämä matka -blogi
Marrakeshista tätä kirjoittelen ja Fessiin varmaan viikonlopuksi menen : D
Mua ei kyllä Marrakeshissa kukaan yrittänyt ukottaa kertaakaan. Tosin en mä kyllä mitään ole ostellutkaan. Mutta vaihtorahat ym. on aina tulleet ruuasta ym. takaisin just, eikä sinne päin. Kaikissa ohjeissa sanotaan, että mittari pitää saada päälle taksissa. Ihan turha kuvittelu täällä. Mittaria eivät laita. Mutta aina on sopuun hinnasta päästy. Pitkäkin matka ei koskaan ole maksanut 20 dirhamia enempää. Rabatissa taas mittari toimii joka taksissa ja siellä on myös Kareem, jota eniten olen käyttänyt.
Anna
Ei meitäkään ukotettu Marrakeshissä, eikä missään muualla. Ainoa mihin törmättiin Marrakeshissä oli ne avuliaat aatut, jotka lyöttäytyy seuraan, mutta nekin saatiin helposti karistettua. Taksikäytännöt tuntui olevan aika erilaisia eri kaupungeissa. Fesissä laittoivat mittarin päälle kiltisti, mutta Marrakeshissä tosiaan turha saada mittaria päälle. Me ei kyllä siellä taidettu onnistua koskaan saamaan taksia vaan 20 dirhamilla 🙂 Esim. Essaouirassa taas taksit vaan 7 dirhamia matkasta riippumatta, se oli aika kivaa.
Ne Tammelat
Sait luotua Fezistä mielenkiintoisen kuvitelman päähän. Olisi hienoa päästä tuonne medinaan ihmettelemään ja sukeltamaan menneisyyteen. Parkitsemisaineiden käryä olisi myös jännä päästä nuuhkimaan, mutta ehkä vain hetkeksi.. 😀
Hanneli / toisiinmaisemiin
Minusta on ihana herätä aikaisin ja lähteä kiertämään hiljalleen heräilevää kaupunkia. Nautin tosi paljon siitä tunnelmasta. Fes vaikuttaa kiinnostavalta ja kauniilta, ja sen kaduille olisi kiva päästä kiertelemään, erityisesti varhaisina aamun tunteina.
Anna
Sama täällä! Aikainen aamu on parasta aikaa tutustua kaupunkiin kuin kaupunkiin 🙂
Suvi / Suvin matkassa
Onpas kauniita kuvia, niin kuin sinulla aina on. Tuolla olisi joskus kiva käydä, ihastelemassa kaikkea tuota kauneutta ja kulttuuria.
Pirkko / Meriharakka
Fesin medinaa kiertelimme päiväretkellä, mutta nahkavärjäämöön emme Fesissä ehtineet. Paikkasimme sitten asiaa vierailemassa sellaisessa Marrakeshissä, mutta ilmeisesti tuo Fesin on kyllä parempi/isompi/haisevampi 🙂
Riad lienee hyvä valinta kaikkialla Marokossa, me pidimme ainakin “omastamme” myös Marrakeshissa.
Periaatteen Nainen
Kiitos, tämä postaus tuli tarpeeseen sillä Fés on kesällä ohjelmassa, jos vaan kaikki suunnitelmat toteutuvat toivotusti. Nyt en ainakaan malttaisi odottaa.
Päivi/Kelvästä kartalle
Ihanan tunnelmallinen kirjoitus ja jälkeen kerran kuvat oli se syy, mikä houkutti lukemaan. Tuo nahkavärjäämö olisi mielenkiintoinen käyntikohde, kun jokunen talja on itsekin tullut parkittua, mutta voin kuvitella sen löyhkän🤐😆 Alunalla ja mäntysuopa-kananmunaparkkia käyttäen ei haju ole mitään noihin menetelmiin verrattuna.
Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning
Kiva kuulla nimenmaan Fesistä infoa. Oon joskus katellut tätä, mutta tuntuu jotenkin uuvuttavalta pelkkä ajatus lähteä seikkailemaan sokkona tuonne kaduille. Tämä on ilmeisesti yks Marokon vaikeakulkuisimmista kaupungeista? Mutta kiva kuulla, että siellä voi silti pärjätä 😀 Kaupunki vaikuttaa kyllä tosi kivalta ja kauniilta, etenkin tuo palatsi ja nahkavärjäämöt.
Raija/ Kodintuntu
Kiitos tästä, olipahan niin hienot kuvat, että (jopa) Marokko alkoi kiinnostaa!